Kaivattu tartunta, joka on hyvästä
Auloissa, hisseissä ja avokonttoreissa – todennäköisesti kaikkialla - on tähän aikaan vuodesta ihmisiä, jotka yrittävät välttää saamasta tartuntaa. Minulla on Sinulle hyviä uutisia! Tarjolla olisi tartuntaa, jota ei kannata pelätä, vaan joka jopa kannattaa itselleen hankkia.
Annetaan flown viedä, yhdessä
Flow on tutkijoiden mukaan tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow'ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen.
Jouluinen tervehdys BoMentis-tunturilta!
Lumihiutaleet putoilevat illan sinertävää taivasta vasten. Lahjaverstaalta kuuluu iloinen äänten sorina, kun pienet karvaiset kädet sommittelevat ja viimeistelevät lahjoja kohti yhdessä työstetyn prosessin seuraavaa vaihetta – kuljetusta kohti tähtisilmäisiä lapsukaisia.
Systeemisyyden vallankumous on alkanut!
Organisaatioiden kehittäminen on vaativaa toimintaa, sen tietävät kaikki asiaan vihkiytyneet. Erityisesti suuremmat ja globaalissa liiketoimintaympäristössä toimivat organisaatiot ovat jo pelkästään rakenteeltaan niin monimutkaisia, että vanhat ja pölyttyneet käsitykset johtamisesta ja ihmisiin vaikuttamisesta ovat auttamatta käyttökelvottomia tai vähintäänkin...
Resilienssi tukee muutosta
Muutos ja resilienssi -teemat olivat BoMentiksen tämänvuotisessa Innon päivän aiheina kesäseminaarissa 20.6.2012. Tunnelmallisessa Albergan kartanon salissa maistuivat samppanja ja tuoreet mansikat, kun paikalla olijat uppoutuivat vilkkaaseen ajatuksenvaihtoon yksilöiden, ryhmien ja organisaatioiden resilienssistä.
”Kyllä” saa ryhmän kukoistamaan
Harrastan tarinateatteria. Siinä näyttelijät improvisoivat katsojien tunnelmia ja tarinoita. Oman kokemuksen näkeminen näyttämöllä rikastaa, ravitsee ja oivalluttaa.
Tarinateatterissa näyttelijän tärkein ohje on yksinkertainen: Sano kyllä toisen impulsseille. Kun toinen ryhtyy koiraksi, minä suostun sen emännäksi. Tai kun hän ryhtyy emännäksi, minä menen piskiksi.
MUUTOSPULSSI muutoskyvykkyyden vaikuttajana
Toistuvat muutokset ovat siirtäneet yritykset uuteen aikaan. Toimintaympäristön epävarmuus ja jatkuvat organisaatioiden uudelleenjärjestelyt sumeuttavat yhteisiä tavoitteita ja hankaloittavat yksilöiden sitoutumista yhteiseen.
Vuoden esimies, Johanna Lakanen
Myyntijohtaja Johanna Lakanen oli pudota tuoliltaan, kun hänet viime kuussa nimettiin SKV Kiinteistövälityksen Vuoden esimieheksi 2011. Tunnustus oli hänelle tärkeä pysäkki esimiesmatkalla, joka sai uuden käänteen syksyllä 2010.
Kaaos kysyy luottamusta
Toimiva kuva kaaoksessa on BoMentis-valmentajan Antti Soikkasen tuore kirja, joka julkistettiin 16.2. ravintola Keilarannassa. Kompleksisuus, kaaos ja toiminnalliset menetelmät keräsivät paikalle inspiroivan joukon keskustelijoita, joka synnytti moniulotteista, tuoretta pohdintaa.
Uuden kauden uudet kujeet
Vuoden vaihtumisen on töissä huomannut. Samalla yksi aikakausi yrityksessämme päättyi ja uusi alkoi, kun henkilöstömme määrä moninkertaistui.
Kiinassa suhteet merkitsevät
Kiinassa työelämä pyörii hyvin eri tavalla kuin Suomessa. Asioiden tärkeysjärjestys on todella erilainen. Liike-elämä perustuu toimivien yhteistyösuhteiden rakentamiseen ja niiden vaalimiseen.
Johtoryhmä kohti huippua
Johtoryhmän kokoukset ovat usein teknisiä ja passiivisia yksilösuoritteita. Huomio on peruutuspeilissä. Jäädään junnaamaan pieniin yksityiskohtiin. Tästä seuraa turhaa energiapäästöä. Joka kerta, kun johtoryhmän kokous päättyy, energiataso on alempi kuin kokouksen … Lue lisää
