Työelämä tasapainoon | BoMentis Coaching House

Työelämä tasapainoon

Blogit
blogi

Työelämä tasapainoonTyö, työelämä ja työmarkkinat muuttuvat. Isolle osalle nuorista on tarjolla vain lyhytkestoisia ja usein määräaikaisia työsuhteita. Satunnainen työttömyys, osa-aikatyö ja ketjuttuva pätkätyö ovat todellisuutta.
Samalla yhä useampi työelämässä oleva uupuu kaikkinaiseen suorittamiseen, kovenevaan kilpailuun ja lisääntyviin vaatimuksiin.

Tulevaisuudessa moni pääsee – tai joutuu – todennäköisesti työllistämään välillä itse itsensä yrittäjänä ja välillä työtä palkansaajana, tai kumpaakin yhtä aikaa. Näin on käynyt myös omassa elämässäni.

Yksilölliset ratkaisut

Työn ja muun elämän paremman yhdistämisen tulisi olla yhteinen tavoite Suomessa niin, että ratkaisut sopivat sekä perheellisille että yksineläville.

Väitän, että jokaiselle on oltava mahdollisuus työntekoon ja yrittämiseen omien kykyjensä mukaan. Toiseksi, työnteon on oltava aina kannattavampaa kuin työelämästä sivussa olemiseen. Ja kolmanneksi, työelämässä on voitava jaksaa ja kokea mielekkyyttä. Käytännössä se on sitä, että voi yhdistää työn ja muun elämän sekä päästä terveenä eläkkeelle. Nyt nämä asiat jäävät liian monen kohdalla toteutumatta.
Yksi ratkaisu voisi olla, että työpaikoilla pystyttäisiin ihan oikeasti paikallisesti sopimaan työehdoista. Näin voitaisiin sopia nykyistä laajemmin esimerkiksi joustavista työajoista ja osa-aikatyöstä ihmisten erilaisten toiveiden ja elämäntilanteiden mukaisesti.

Tämä kaikki kulminoituu kommunikaation tärkeyteen. Johtajan perustehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa vapaalle kommunikaatiolle on tilaa. Näin työntekijä voi ilmaista toiveitaan siitä, miten yhdistää joustavasti työ- ja muu elämä.

Parhaimmillaan työ on ihmiselle merkityksellinen osa elämää. Työn ei tarvitse olla raskasta ja ihmisen voimavaroja syövää, mutta se voi olla haastavaa ja vaativaa. Kun työntekijä saa tasapainoa elämään intohimojensa myötä, työn laatukin paranee. On kaikille paljon kannattavampaa kun työntekijä voi hyvin työympäristössään.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste