Johtoryhmän joulumieli | BoMentis Coaching House

Johtoryhmän joulumieli

Blogit

Milloin viimeksi olette pysähtyneet pohtimaan johtoryhmänne joulumieltä? Mistä tiedätte, onko teillä joulumieltä ja mitä se on? Joulumieltä voi lähteä etsimään, vaikka seuraavan tarinan avulla.

Lähtötilanne ja tavoite

Vuoden alussa yritys X oli hieman huonossa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti. Ihmiset eivät viihtyneet ja alla oli koko organisaatiota, myös ylintä johtoa, koskeneet yt-neuvottelut. Toimitusjohtaja päätti, että jouluna meillä on hyvä olla: Meillä on oikea joulumieli, sillä olemme yhdessä kääntäneet haasteet menestykseksi.

Valintoja

Hän tunsi omat rajansa, niin vahvuudet kuin heikkoutensa. Hän palkkasi ihmisiä, jotka olivat häntä parempia, osasivat asioita häntä paremmin. Lisäksi hän etsi itselleen ulkopuolisen coachin tuekseen, koska halusi tuulettaa ajatuksiaan organisaation ulkopuolisen henkilön kanssa. Osaavista ihmisistä hän kasasi toimivia tiimejä, rakentaen aikaisemmasta poiketen erittäin ohuen johto-organisaation.

Toimintaa

Johtoryhmän kokouksia toimitusjohtaja alkoi järjestää mahdollisimman lähellä arkea ja osallisti tiimejä johtoryhmän asioiden valmistelussa. Kerran kahdessa viikossa hän myös kirjoitti henkilöstölle henkilökohtaisen kirjeen. Toimintaa kehitettiin koko ajan yhteistyöttä ja tieto kulki noin 400 henkilön organisaatiossa hyvin. Tiimien vetäjistä kasvoi rohkeita vastuunkantajia. Tiimit kyseenalaistivat lähes kaikki totutut rutiinit, kuitenkin säilyttäen hyväksi havaitut ja toimivat mallit. Henkilöstö puhalsi yhteen hiileen toinen toistaan tukien.

Joulumielen selvitys

Joulujuhlaa valmisteltaessa toimitusjohtaja kävi henkilökohtaisesti jokaisen tiimin luona ja kysyi: Millainen on teidän tiimin joulumieli tänä vuonna? Saamansa vastaukset hän kävi johtoryhmässä läpi ja kysyi heiltä: Millainen on johtoryhmämme joulumieli ja mistä se koostuu? Johtoryhmän joulumieli koostui koko vuoden ajalta kertyneistä onnistumisista, haasteita oli, mutta ne ratkottiin yhteistuumin. Henkilökunnan rohkeus ja halu tuoda epäkohtia tai kehitysehdotuksia esiin, yhdessä tekemisen meininki, sekä selkeä tulosparannus. Vuodessa tämä yritys käänsi sekä fyysisen että henkisen kurssinsa positiiviselle uralla – he saivat yhdessä aikaan positiivisuuden kierteen, jossa onnistumiset ruokkivat onnistumisia.

Kiitos

Joulujuhlassa henkilökunta halusi kiittää erityisesti toimitusjohtajaa siitä, että hän kuunteli, kannusti, kommunikoi, kiitti ja näytti oman uskonsa sekä tahtonsa parempaan tulevaisuuteen. Toki koko henkilökuntaa kiitettiin sekä sanoin että bonuksin samalla, kun näytettiin konkreettisesti mitä tehtiin yhdessä: mistä lähdettiin ja missä ollaan nyt.

Opit

Johtoryhmän oppi matkasta oli, että kyllä henkilökunnassa on voimaa. Vaikeista tilanteista selvitään yllättävän nopeasti, kun uskaltaa altistaa itseään johtajana näyttäen epävarmuuttaan, ihmisyyttään, tahtoaan sekä uskoaan henkilökunnalle ja pyytää heitä mukaan hoitamaan firman fyysistä ja psyykkistä kuntoa.

Opas johtoryhmän kehittämiseen

Lataa opas, jonka avulla pääset johtoryhmän toiminnan kehittämisprosessissa alkuun.

Lataa opas

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste