Rooman maraton | BoMentis Coaching House

Rooman maraton

Blogit

Olin pidennetyn viikonlopun kehittämässä kansainvälisiä coaching-käytäntöjä Roomassa. Samaan viikonloppuun osui sopivasti myös Rooman maraton, johon osallistuin lähes 20000 muun juoksuharrastajan kanssa. Juoksukokemuksen jälkeen jäin miettimään tavoitteiden merkitystä ja sitä, mitä sanottavaa juoksukokemuksella voisi olla myös johtamistyötä tekeville?

42km195m, tuo maaginen viisinumeroinen luku, maratonin pituusmitta. Siinä tavoite miljoonille lajin harrastajalle ympäri maailmaa. Osalle tavoitteena on selviytyä kunnialla maaliin matkan rasituksista, osalle taas tietyn ajan alittaminen on tärkeää. Jokaisella on lähtöviivalla mielessään joku tavoite, joka on ohjannut valintoja jo kuukausia ennen varsinaisen h-hetken alkua. Miten paljon miljoonat lajin harrastajat ovatkaan käyttäneet aikaa harjoitteluun, jotta asetettu maraton-tavoite täyttyisi?

Tällä kertaa olin asettanut itselleni erilaisen tavoitteen. Halusin oppia nauttimaan itse juoksemisesta. Aikaisemmat kokemukseni olivat menneet vähän liikaa puristamisen puolelle, jolloin hampaat irvessä oli tullut tavoiteltua uusia ennätysaikoja. Nyt oli tarkoitus panostaa itse prosessiin, matkantekoon, eikä vaan lopputulokseen, suoritusaikaan.

Jos maraton on miljoonille yhteinen tavoite, joka saa ihmiset tekemään ihmeitä ja ylittämään itsensä niin mikä voisikaan olla se tavoite, visio tai unelma, johon työyhteisön jäsenet sitoutuisivat samalla intensiteetillä? Jos edes osa siitä intohimosta saataisiin siirrettyä organisaatioissa asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi, vanhat ennätykset jäisivät saman tien historiaan.

Veni – vidi – vici: Roomaan tulin näkemään ja voittamaan itseäni. Ja se toteutui, kun Colosseumin maisemissa otin loppukiriä, voimia vielä varastossa. Tavoitteeni toteutui, enkä taatusti ollut ainoa onnistuja. Entä, jos massat työyhteisöissä toteaisivat rinta rottingilla:
”Tulimme, näimme ja voitimme! En enää minä, vaan me yhdessä!”

Voisiko ryhmän tavoitteena olla itse matkanteko, tapa, jolla yhdessä taivalletaan kohti yhteisesti asetettua päämäärää?

Vesa
Kuva lähde: http://www.prontohotel.com/blog/rome-marathon-in-march.html

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste