Arkisto / toukokuu 2015
Mentoroi itsellesi tokenemistaitoa, resilienssiä

Mentoroi itsellesi tokenemistaitoa, resilienssiä

Resilienssi tarkoittaa kykyä selviytyä äkillisten muutosten ja myrskyjen keskellä. Käsite on laajentunut traumaattisten kokemusten kohtaamisesta kattamaan työyhteisöissä tapahtuvia murroksia ja muutoksia.
Järjestöjohtajakin tarvitsee valmentavan mentorin

Järjestöjohtajakin tarvitsee valmentavan mentorin

Valmentava mentorointi on nousemassa entistä keskeisemmäksi tekijäksi organisaatioiden kehittämismenetelmien joukossa. Mentorointihankkeiden voima piilee siinä, että se sitouttaa mentorit ja mentoroitavat ottamaan itse vastuuta omasta kehittymisestään.
Hanki vaikuttamisvaluuttaa

Hanki vaikuttamisvaluuttaa

Nykyisissä työyhteisöissä keskeinen taito on kyetä vaikuttamaan muihin ihmisiin omasta asemasta riippumatta. Yhä useammassa asiassa päätökset tehdään joko yhteistyössä tai toisten yksilöiden toimesta. Samalla yhä vähemmän yksittäinen työntekijä tai esimies voi yksinään päättää mitään tai omata mitään vaikuttavaa käskyvaltaa.
Kuukauden johtamiskirja: Scrum.

Kuukauden johtamiskirja: Scrum.

Monien suomalaisten yritysten menestyksen salaisuutena ovat ketterät menetelmät. Niillä voidaan näyttöjen valossa jopa kymmenkertaistaa ryhmien ja tiimien tuottavuus. Ketterien menetelmien yksi keskeisistä toimintatavoista on SCRUM.
Feedback can have a negative impact

Feedback can have a negative impact

A psychology research from Queen Mary University of London indicates that feedback can have a negative impact on performance. Study published in the Frontiers in Neuroscience –journal shows that people receiving positive or negative feedback about their performance can make the decision making more difficult, when regarding complex decision-making tasks.