Oppimismatka asiantuntijasta esimieheksi | BoMentis Coaching House

Oppimismatka asiantuntijasta esimieheksi

Case Boehringer Ingelheim

Koulutus: Valmentava esimies©

Kliinisen tutkimusosaston johtaja Johanna Hemdahl työskenteli vastuullisissa asiantuntijatehtävissä ennen siirtymistään uuden tiimin esimieheksi.

Johannan matka asiantuntijasta esimieheksi

Olin siirtynyt asiantuntijatehtävistä esimiestehtäviin vain muutama kuukausi ennen valmennuksen alkua. En ollut aiemmin toiminut esimiestehtävissä ja viihdyin erinomaisesti asiantuntijana, vetäen kansainvälistä tiimiä ilman esimiesvastuuta. Esimiestehtävään avautui mahdollisuus yllättäen ja valmennuksen alkaessa, koin olevani vielä epävarma siitä, olinko tehnyt oikean päätöksen.

Asiantuntijana oleminen oli vielä hyvin lähellä sydäntäni ja hain identiteettiäni esimiehenä. Lähtökohta esimiestyölle oli kuitenkin hyvä, sillä siirryin esimieheksi lokaaliin tiimiin (uusi tiimi minulle), enkä siis joutunut nousemaan tiimin jäsenestä esimieheksi.

Ennakko-odotukset valmennusta kohtaan

Käsite valmentava esimies oli minulle uusi. Olin itse toiminut vuosikaudet itsenäisesti ja usein kovin yksin esimieheni ollessa pääsääntöisesti ulkomailla.

Lähdin liikkeelle puhtaalta pöydältä, ilman ”pinttyneitä esimiestapoja”. Olin innolla oppimassa/kuulemassa missä roolissa esimiestyö on ja mitä työkaluja saisin omaan työhöni. Mielenkiinnolla lähdin myös kuulemaan, missä asemassa esimiestyö nähdään yrityksessämme ja miten ylin johto sitä tukee.

Mitä valmennuksessa sitten tehtiin?

Mieleeni jäi erityisesti se, kuinka nopeasti, kankean ja ehkä jäykänkin alkutunnelman yli päästyämme, saimme otteen aiheesta ja se imaisi meidät mukaansa.

Valmennuksen alun rohkeat aktiviteetit tempaisivat mukaansa ja saivat meidät katsomaan toisiamme uudesta näkökulmasta. Yllättävän avoimesti kaikki osallistuivat loppujen lopuksi.

Aktiivinen osallistaminen oli mielestäni avainasemassa ja mahdollisuus kommentoida ja jakaa omia kokemuksia oli tärkeää. Mielestäni valmennuksen ensimmäisten päivien sisältö Nuuksiossa oli mitä antoisin. Pienryhmissä työskentely (aina muuttuva ryhmä) oli energisoivaa ja auttoi myös tutustumaan toisiimme.

Saamamme kotitehtävät koulutuspäivän päätteeksi pitivät yllä aihetta myös tapaamisten välillä. Moni näistä aktiviteeteista on jäänyt pysyväksi osaksi arkeamme.

Valmennuksen erityispiirteenä yhteisen kokemuksen jakaminen

Tämä oli ensimmäinen esimiesvalmennus, johon osallistuin. Kävin vuoden aikana myös toisen esimieskoulutuksen, jossa meitä oli kansainvälinen porukka. Positiivista oli huomata monet yhtymäkohdat näiden kahden koulutuksen kohdalla, mutta enemmän sain irti oman toimiston esimiesten kesken järjestetystä BoMentiksen koulutuksesta.

Leimallista BoMentiksen esimieskoulutukselle oli sen korostaminen, että esimiestyö on samanlaista riippumatta mitä tiimi tekee. Kohtaamme samoja haasteista ja voimme toimia toistemme sparraajina, vaikka tekisimmekin yrityksessä eri osastoilla työtä. Loimme oman toimiston yhteistä kulttuuria yhteisen kokemuksen jakamisen ja rakentamisen myötä.

Esimiesvalmennuksesta saadut suurimmat hyödyt

Tämä valmennuskokonaisuus näkyy jokaisessa työpäivässäni ja toimi voimavarana tilanteessa, jossa tiimini kohtasi vaikeita aikoja. Esimiestyö korostuu entisestään vaikeina aikoina ja oikean tasapinon löytäminen sekä oikean etäisyyden löytäminen on haasteellista. On osattava toimia inhimillisesti mutta samalla mennä kohti päämäärää.

Joutuessani laittamaan niin suuren panoksen esimiestyöhön, on tämä jollakin tavalla ”jäänyt päälle” vaikka vaikeat ajat ovat helpottaneet. Ymmärrän konkreettisesti, kuinka esimiehen panostus tiimiinsä maksaa takaisin korkojen kanssa. Koen nyt iloisesti, että minulla on nyt täysin sitoutunut tiimi ja meillä on molemminpuolinen luottamus.

Suurin muutos esimiesvalmennuksen seurauksena oli, että jätin täysin asiantuntijaroolin taakseni ja keskityin esimiesrooliini. Olen sen oivaltanut, että tiimi, joka seisoo tukevasti omilla jaloillaan ja on oman työnsä vahvimpia asiantuntijoita, ei ole minulta pois vaan koko tiimin voimavara. Vaikka en olekaan enää se, jolta tullaan kysymään suoria vastauksia itse työhön liittyen, koen olevani tärkeä osa kokonaisuutta. Tuen tiimiäni kasvamaan ja jaksamaan.

Valmennuksen jälkeen arkeeni on jäänyt kysymyksien esittäminen, kuunteleminen, delegointi, hiljaisempienkin persoonien mukaan ottaminen, palautteen antaminen ja sen pyytäminen. Annan aikaa esimiestyölle ja mielestäni jokaisella työntekijällä on oikeus läsnä olevaan esimieheen.

Mielestäni esimieskulttuurimme on noussut uudelle tasolle koulutuksen myötä. Olemme yhtenäisempi esimiestiimi ja koen, että olemme samojen asioiden äärellä.

Valmentajan roolin valmennuksen onnistumisessa

Emme olisi päässeet esimieskulttuurin kehittämisessä alkuun ilman valmentajaa. Tarvitsimme konkreettisia työkaluja ja välillä ravisteluakin siitä, missä mennään ja mitä pitää tehdä toisin. Oli opettavaista mennä välillä epämukavuusalueelle yksilönä ja esimiestiiminä. Valmentajan ohjaus ja läsnäolo mielestäni teki nämä tilanteet hallituiksi ja turvallisiksi.

Terveisesi muille valmennusta harkitseville

Esimiehien tulisi tiedostaa oikeasti kuinka tärkeää on antaa aikaa esimiestyölle. Koen sen suurimmaksi haasteeksi myös esimiestiimillämme. Monet ovat liian tiukasti kiinni asiantuntijatehtävissä ja ne tuntuvat saavan prioriteetin liian usein.

En usko, että olisin selvinnyt haasteellisista ajoista uutena esimiehenä ilman valmennuksen myötä tulleita konkreettisia työkaluja. Itse F2F päivät olivat ehdottoman tärkeitä, sillä silloin eri työkalut konkretisoituivat ja niitä sai kokeilla käytännössä kollegan kanssa ennen niiden viemistä konttorille ja tiimin kanssa käytettäväksi. Pelkkä kirjan lukeminen ei olisi yhdistänyt meitä esimiestiimiksi ja ilman.

Boehringer Ingelheim

on lääketutkimuksiin panostava, eri kulttuureissa ja yhteiskunnissa toimiva maailmanlaajuinen lääkeyhtiö.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste