Valmentava mentorointi todeksi | BoMentis Coaching House

Valmentava mentorointi todeksi

Case KEHA-keskus

Toiminnan kehittämisyksikön kehittämisasiantuntija Kirsikka Soikkeli otti tehtäväkseen suunnitella ja toteuttaa valtion aluehallintoon mentorointiohjelman yhdessä kollegansa kanssa. Tarkoitus oli lähteä testaamaan mentoroinnin toimivuutta uuden organisaation käynnistysvaiheeseen yhteisen toimintakulttuurin tukena.

Soikkelin odotukset mentoroinnin ja sen vaikuttavuuden suhteen eivät olleet kovin suuret. Lähtötilanne oli se, että Soikkeli ja hänen kollegansa olivat rakentamassa mentorointiohjelmaa perinteisen mentorointi-käsityksen varaan. Valmentavasta mentoroinnista ei tuolloin ollut juurikaan käsitystä, vaikka monissa muissa kehittämisen muodoissa yksikkö toimikin valmentavalla otteella.

Ymmärrys mentoroinnista laajenee

Asteittain kiinnostus mentoroinnin vaikuttavuudesta laajeni. Kun ohjelman yhteistyökumppaniksi valikoitui BoMentis Oy, yhteiseen keskusteluun tuli mukaan valmentavan mentoroinnin käsite. Yhteisen mätsäyksen ja markkinointitoimien seurauksena tusinan verran yhteensovitettuja pareja lähti liikkeelle.

Kun ensimmäiset valmennukset toteutettiin, Soikkelin ajattelu muuttui. Kun mentorit omassa erillisvalmennuksessaan sekä mentorointiparit yhteisessä valmennuksessaan lähtivät yhteisesti haastamaan omaa ajatteluaan mentorointiin liittyvissä käsityksissä, innostus kasvoi merkittävästi.

Oivalsin, mistä valmentavasta mentoroinnista on kyse. Ero perinteiseen mentorointiin on totaalinen. Koko mentoroinnin idea perustuikin nyt yhteiseen oppimisprosessiin, jossa kyse on yhteisestä ajattelusta ja yksilöllisistä mielentaidoista, ja niissä kehittymisessä – ei niinkään itsearvoisesti tietyn substanssiosaamisen jalostumisesta. Tämä oppimiskäsitys oli minulle entuudestaan tuttu, ja oivallus synnytti suurta iloa.

Vahvan kokemuksen valmentavan mentoroinnin voimasta Soikeli kertoi saaneensa, kun hän seurasi läheltä mentorien oman ajattelun kehittymistä valmennuksen osana. Odotus siitä, että tulisi olla pätevä asiantuntija muuttui valmennuksen myötä: 

Eräs mentori kiteytti osuvasti: ”Mun perustehtävä ei siis olekaan se, mitä annan, vaan se, miten onnistun kuuntelemaan ja kysymään. Koko mentoroinnin perusta muuttui.”

Vaikuttavuus näkyy

Ensimmäinen mentorointiryhmä on takana. Erinomaista palautetta saaneen ohjelman seurauksena Soikkeli otti kollegansa kanssa vetovastuun uudesta ryhmästä. Alkaneessa ryhmässä on tällä kertaa lähes 20 paria, jotka Soikkeli on BoMentiksen opeilla saattanut yhteiselle oppimismatkalle. Hän on kiitollinen saamastaan tuesta ja nostaa muutaman kohdan onnistumisen tekijäksi.

En olisi ikinä tässä ilman loistavia ulkopuolisia kumppaneitamme. Pääsin laajentamaan omaa ajatteluani. Valmentavasta mentoroinnista on tullut kokonaisvaltaisen ammatillisen kehittymisen muoto. Kun BoMentiksen ohjaamana vielä saimme tiiviin valmentaja-valmennuksen, valmiudet lähteä rakentamaan oman näköistä prosessia olivat kasassa.

Palaute BoMentiksesta

Keskustelun päätteeksi Soikkeli vielä ryhtyi kehumaan yhteistyökumppaneitaan. Kysyttäessä syitä vahvan myönteiselle kokemukselle, vastauskin tuli saman tien:

BoMentis-valmentajien toiminnassa on ihan mielettömän vahva teoria ja kokemuspohja. En usko, että tästä maasta löytyy kovin montaa vastaavaa. Onnistuimme valitsemaan huippukumppanin!

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste