Tiimi lentoon! Eroon työyhteisön ärsytyksestä
Tuntuuko sinusta, että työpaikalla on paljon asioita mitkä harmittavat tai piinaavat kaikkia, mutta kukaan ei halua/uskalla ottaa niitä esille?
Tuntuuko sinusta, että työpaikalla on paljon asioita mitkä harmittavat tai piinaavat kaikkia, mutta kukaan ei halua/uskalla ottaa niitä esille?
Istun tuijottaen tyhjää paperia edessäni ja en vain saa aikaiseksi aloitettua. Luovuttaminen vaikuttaa täydelliselle idealle. Tuntuu kuin en saisi mitään aikaiseksi. Jokainen paperille kirjoittamani teksti kuulostaa väärältä. Monet muut olisivat saattaneet luovuttaa minun asemassani, mutta kakista vastoinkäymisistä huolimatta jatkan yrittämistä.
Työ, työelämä ja työmarkkinat muuttuvat. Isolle osalle nuorista on tarjolla vain lyhytkestoisia ja usein määräaikaisia työsuhteita. Satunnainen työttömyys, osa-aikatyö ja ketjuttuva pätkätyö ovat todellisuutta. Samalla yhä useampi työelämässä oleva uupuu kaikkinaiseen suorittamiseen, kovenevaan kilpailuun ja lisääntyviin vaatimuksiin.