Hanki vaikuttamisvaluuttaa | BoMentis Coaching House

Hanki vaikuttamisvaluuttaa

Blogit

Vaikuttamisen vahvimmat valuutat matriiseissa ja työyhteisöissä

Nykyisissä työyhteisöissä keskeinen taito on kyetä vaikuttamaan muihin ihmisiin omasta asemasta riippumatta. Yhä useammassa asiassa päätökset tehdään joko yhteistyössä tai toisten yksilöiden toimesta. Samalla yhä vähemmän yksittäinen työntekijä tai esimies voi yksinään päättää mitään tai omata mitään vaikuttavaa käskyvaltaa.

Toimintaympäristömme on usein jonkinlainen matriisi ainakin epävirallisesti, jolloin ihmisten toiminta ja päätökset kietoutuvat toisiinsa. Usein tämä johtaa jatkuvaan vellomiseen asioiden aikaansaamisen sijaan. Paras lääke vellomiseen on kasvattaa omia vaikuttamisen taitojaan, jotta asiat alkavat edetä. Valmentajan taitoja.

Yksilöiden aikaansaannokset ovat myös niin asenteista ja innostuksesta kiinni, että suora käskyttäminen ei toimi missään suhteissa. Tilalle on tullut kyky vaikuttaa toisten ajatteluun ja toimintaan. Tätä vaikuttamisvarantoa voi hyvin kuvata vaikuttamisvaluuttojen varantona, jota voi hyvin oppia louhimaan eri puolilta ja kasvattamaan

Miksi olemme yhtä köyhiä kuin Aku Ankka vaikuttamisvaluutoissa

Keskeinen syy vaikuttamiskykymme varattomuudelle on mustavalkoinen ajattelu toisista ihmisistä. Tällöin selitämme heidän näkemyksiään pelkillä persoonallisuuden piirteille tajuamatta tilannetekijöitä, joita vaikuttavat paljon enemmän yksilön käyttäytymiseen.
Tämän ohelle meitä estävät sekä asiat, joista pelkkä havainto- ja ymmärryskykymme kasvattaminen auttaa että asiat, joissa asenteemme voi muodostaa ongelman.
Meidän kannattaa kasvattaa havaintokykyämme, koska…

  • jos olemme liian keskittyneitä vain omaan tahtotilaamme, emme pysty virittymään toisen maailmaan emmekä ymmärtämään sitä;
  • jos ajattelemme kaiken erilaisen näkemyksen syntyvät vain toisen persoonasta eikä organisatorisista tekijöistä, paholaistamme toisen luonteen, motiivit ja älykkyyden;
  • jos emme tunne toisen maailmaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä, täytämme nämä kaikki pelkillä olettamuksillamme faktojen sijaan;
  • jos emme kuuntele tarkkaan toisen puhetta ja hänen huoliaan, emme pysty tarttumaan ja keskustelemaan niistä emmekä suuntaamaan niitä toisiin kohteisiin;
  • jos emme vain yksinkertaisesti toimi valmentavasti eli kysy toiselta tarpeeksi hänen ajattelunsa ja näkemysten sekä tavoitteittensa eri puolista, emme onnistu.

 
Asenteemme voi tulle esteeksi, mikäli

  • Kysymme toiselta, mutta sellaiseen syyttävään sävyyn, joka aiheuttaa ärtymystä tai puolustautumista;
  • Vältämme yleensä kontaktia tähän toiseen yksilöön, koska pidämme häntä hankalana;
  • Hyppäämme päätelmiin pienen hitusten pohjalta tarkistamme, mitä toiset oikeasti ajattelevat.

Kymmenen asenne-estettä vaikuttamiseen

Meillä voi olla myös syviä henkilökohtaisia esteitä, jotka romahduttavat vaikuttamisvaluuttojemme kurssin. Näitä ovat useinkin

  1. Emme suostu ymmärtämään, että myös olemme aina itse jossain määrin osa ongelmia;
  2. Emme pysty luopumaan historian taakoista ja haluamme osoittaa olevamme oikeassa kaikissa kysymyksissä;
  3. Pelkäämme näyttää haavoittuvuuttamme;
  4. Tarpeemme kerätä pikkuvoittoja vastaamalla toisten myönnytyksiin uusilla syytöksillä;
  5. Suuntautumisemme pelkkään kilpailuun suhteessa muihin yhteistyöpyrkimyksen sijaan;
  6. Näkemyksemme, että ratkaisujen löytäminen erityisesti henkilökohtaisten suhteiden ongelmissa tarkoittaa luopumista oikeudenmukaisuudesta ja oikeassa olemisen tunteesta;
  7. Tipahtaminen ajattelemaan mustavalkoisesti motivaatiosta ja käyttäytymisestä vivahteiden näkemisen sijaan
  8. Oikeassa olemisen tunteen arvostaminen enemmän suhteessa kollegoihin kuin tehokkuuden aikaansaamisen tunnetta.
  9. Halumme näyttää hyvältä niin esimiesten kuin muidenkin silmissä enemmän kuin asioiden hoitaminen;
  10. Lukkiutuminen johonkin näkemykselliseen asemaan ja sen jälkeen tavoitteen asettaminen vain kasvojen säilyttämiseen ratkaisujen löytämisen sijaan.

Viisi vaikuttamisvaluuttojen pääkoria

Vaikuttamisvarantomme koostuvat viidestä pääkorista, joita kaikkia voimme rikastuttaa. Kaikkia näitä valuuttoja voimme vapaasta jakaa muille ja kun muut tulevat näistä tietoiseksi, heidän toimintansa sekä päätöksensä alkavat kehkeytyä toivomaamme suuntaan. Anteliaisuus siis kannattaa.

Ensimmäisessä korissa on innostumiseen ja innostamiseen liittyvät valuutat. Näkemyksellisyys ja visiot luovat yksilöille ja ryhmille merkityksellisyyden tunnetta, näköoloja ja onnistumisen toivoa. tämä innostaa yksilöitä etenemään toivomaamme suuntaan.
Laadukkaan toiminnan ja korkean moraalinen sekä eettisyyden mukaan toimiminen puolestaan lisää entisestäänkin tätä ylpeyttä ja energiaa suhteessa tekemiseen.

Toisessa korissa ovat työtehtäviin liittyvät valuutat. Mitä enemmän voimme ohjata yksilölle eri resursseja, niin rahaa kuin muitakin voimavaroja, sitä enemmän he suuntautuvat päämääriimme. Samoin oppimismahdollisuuksien ja osaamista kasvattavien haasteiden jakaminen voimistaa samaa tavoitetta. Auttaminen ja sparraaminen ovat meille lähes ilmaisia, mutta toisille voivat olla ratkaiseva vipu suuntaa mietittäessä ja etenemisen onnistumisen kannalta.

Toisten tukeminen eri asioissa suoraan ja epäsuoraan vaikuttaa aina voimakkaasti samoin kuin tiedon jakaminen niin teknisistä kuin organisatorisistakin asioista. Myös nopea toisten pyyntöihin vastaaminen toimii samaan suuntaan kuten myös erilaisten esteiden poistaminen ja niiden poistamisessa auttaminen. Kun autamme toisia onnistumaan, he kuuntelevat näkemyksiämme aivan uudella korvalla.

Kolmas kori koostuu asemaan ja verkostoihin liittyvistä valuutoista. Tärkein valuuttamme on tunnustuksen ja arvostuksen osoittaminen toisten ponnisteluista samoin kuin toisten vetäminen mukaan omiin verkostoihimme ja piireihimme. Mitä paremmin voimme tuottaa toisille näkyvyyttä ja uusia suhteita sekä kontakteja, sitä sitoutuneempia he ovat päämääriimme.

Oma osaamisemme ja kyvykkyytemme sekä niiden jakaminen luo myös meille mainetta, joka saa ihmiset kuuntelemaan ajatuksiamme. Edellytyksenä on tietenkin auttava jakaminen, ei ylvästelevä kertominen omista pätevyyksistä.

Neljäs kori rakentuu suhdevaluutoista. Jokainen haluaa saada hyväksyntää ja ymmärrystä. Mitä enemmän annamme näitä toisille persoonallisen ja tunnetason tukemisen ohella, sitä enemmän muut haluavat seuraamme ja näkemyksiämme.

Viides kori koostuu taas henkilökohtaisista valuutoista. Tärkeää on luoda toisille turvallisuuden ja hyväksynnän tunnetta sekä epäselvyyksien välttämistä. Samalla mitä enemmän tuemme toisten myönteistä identiteettiä, arvoja ja itsearvostusta, sitä hanakammin meitä taas kuunnellaan. Samoin aidon kiitollisuuden osoittaminen toisen panoksesta ja tuesta synnyttää halua tehdä lisää samaa.

Nämä kaikki valuutat ovat enimmäkseen ilmaisia. Meidän on helppoa jakaa niitä toisille ja sitä kautta kyetä vaikuttamaan toisten ajatus- ja tunnemaailman kehittymiseen suotuisaksi kannaltamme. Samalla voimme tukea niin omaamme kuin toistenkin aidon yhteistoiminnan kehittymistä.
 

Toisten maailman tunteminen avaa oikeat investointikohteet

Vaikuttamisvaluutat kannattaa investoida mielekkäisiin kohteisiin. Mitä paremmin tunnemme toisen henkilön maailman, sitä paremmin löydämme oikeat investointikohteet.
Meidän kannattaa selvittää seuraavat 12 asiaa toisen yksilön maailmasta ja toimintaympäristöstä:

  1. Mitä häneltä odotetaan ja miten hänen onnistumistaan mitataan?
  2. Minkälaista hänen työnsä on ja minkälainen työtyyliä hänen on?
  3. Mitkä ovat hänen arvonsa ja niiden keskinäiset jännitteet sekä mahdolliset ristiriidat?
  4. Mitä hänen kollegansa ja verkostonsa odottavat häneltä?
  5. Mikä on hänen työhistoriansa ja tärkeimmät kokemuksensa?
  6. Mitä hän ehkä pelkää tai missä hän etsii turvallisuutta?
  7. Mitä hänen yksikölleen tai organisaatiolleen on tapahtumassa, miten ne vaikuttavat?
  8. Miltä hänen tulevaisuutensa näyttää?
  9. Mikä on hänen viestintä tyylinsä?
  10. Miten hän arvioi muita ja itseään sekä onnistumisia?
  11. Mitkä ovat hänen verkostonsa ja avainkollegansa?
  12. Mitä hän arvostaa työelämän ulkopuolella ja yleensä elämässä?

Kaikki nämä tekijät vaikuttavat yksilön käyttäytymiseen. Mitä enemmän ymmärrämme toisen maailmassa, sitä helpompi meidän on löytää oikeat investointikohteet vaikuttamispanoksellemme.
 

Tee ajatuksistasi tarttuvia

Vaikuttamisessa on aina kyse myös sisällöstä ja sen ilmaisemisesta. Toteuttamisessa keskeistä on myös oppia muotoilemaan oman ajatuksensa helposti tarttuviksi, jolloin ne jäävät elämään toisten mielissä. Teoksessa ”Made to Stick” Chip Health ja Dan Heath pelkistävät tarttuvuuden kuuteen kohtaan:

  1. Tarttuvat ajatukset ovat syvällisiä ja yksinkertaisia kuten “Keep Calm and Carry On” –lause joka ohjasi sodanaikaisten brittien köyttäytymistä.
  2. Ne ovat odottamattomia ja siitä syystä huomiomme.
  3. Ne ovat konkreettisia ja täynnä järkyttäviä yksityiskohtia, jotka mahdollistavat niiden helpon visualisoinnin ja muistamisen.
  4. Ne ovat uskottavia. Niitä tukevat luotettavat lähteet tai ne antavat kuulijan testata itse niiden toimivuutta.
  5. Ne ovat tunteellisia, ne saavat meidät välittämään niistä.
  6. Lopuksi niitä tukevat tarinat, parhaan tarinan kertoja voittaa.

 

Vaikuttamisen investointikohteet

Valmentavan vaikuttamisen perustoiminta ja tavat voi kiteyttää neljään pääkohtaan, jotka tiivistävät tämän kirjoituksen pääajatukset.

Siivoa mielesi vaikuttamisen esteistä

Mitä vähemmän jumiudut omiin ajattelumalleihisi ja erilaisiin tunnetarpeisiisi, sitä vapaampi olet vaikuttamaan joustavasti pitkän tähtäimen päämääriesi ja arvojesi mukaan. Kysymys kuuluukin, jos toimisit täysin joustavasti ja vailla omia lyhyen hetken tunnepalkintoja, miten sitten toimisit?

Ymmärrä toisten käyttäytymisen taustatekijät, vaikuttamisinvestointisi ympäristö

Mitä paremmin ymmärrät toisten yksilöiden käyttäytymisen taustatekijöitä, sitä paremmin pystyt vaikuttamaan. Unohda toisten persoona ja mietit, mitä taustatekijöitä sinun olisi hyvä ymmärtää toisten vaikuttimista?

Tee ajatuksistasi tarttuvia ja syötä niitä eri muodoissaan ituina muille

Ajatuksen on oltava tarttuva ja toisten on koettava se hyödyllisenä. Miten yksinkertaistat näkemyksiäsi siten, että toiset imevät ne intona omaan maailmaansa?

Auta joustavasti toisia onnistumaan omien ja sinun päämäärien yhdistelmien toteuttamisessa

Mitä enemmän edistät toisten onnistumista ja pidät itsesi sivualalla, sitä enemmän voit vaikuttaa. Missä voit joustavammin auttaa toisia onnistumaan säilyttäen omat pitkän tähtäimen päämääräsi?

Onnistuminen

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste