Fokukseen johtoryhmien mikrotaidot | BoMentis Coaching House

Fokukseen johtoryhmien mikrotaidot

Blogit

Tapani Rinne
Oletetaanpa että käsite ”johtoryhmä” tarkoittaa yhteistyösuhdetta. Kuulostaa pehmeältä. Mutta miten saadaan aikaan, että se suhde tuottaa hyvää yhteistyötä ja kovia tuloksia?

Organisaatioissa on monin tavoin vertailtu tuloksellisia tiimejä. Niistä näyttäisi löytyvän yksi selkeä yhteinen piirre. Onnistuvan ryhmän vetäjä on ensin luonut hyvät ryhmän sisäiset suhteet.
Yhteistyössä onnistumista ja suhteiden rakentamista selitetään usein tempuilla ja tekniikoilla. Kyseessä on kuitenkin kokoelma yksinkertaisia mikrotaitoja, esimerkiksi
– taito tehdä tavoitteet näkyviksi
– taito nähdä muut onnistujina
– taito vaikuttaa kysymällä
– taito tukea muiden tavoitteellista ajattelua
– taito tehdä muiden onnistumisia näkyväksi.

Miten teillä harjoitellaan näitä taitoja? Elävätkö ne johtoryhmien työskentelyssä?  Onnistumisen arki muodostuu ketjusta ajattelu–tahtominen–tekeminen. Kun johtoryhmä osaa tukea oikeaa ajattelua, siitä seuraa hyviä tekoja. Kun johtoryhmä tekee tätä systemaattisesti, se muuttaa yrityksen yhteistyökulttuuria ja tuloksia. Kannattaisiko kokeilla?

P.S. Jos guru tarkoittaa pimeydenkarkottajaa, sinäkin olet guru. Karkota siis pimeyttä!

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste