Mennessäni naimisiin yli kolmekymmentä vuotta sitten sanoin hääpäivänämme, että avioliitostamme tulee hyvä jos asiat tehdään, niin kuin minä sanon. Nuoruuden naiviudessani ajattelin oikeassa olemisen vahvistavan minulle, että olen ihmisenä arvostettu ja rakastettu. No olenko sitten saanut tahtoni lävitse ja onko asiat aina tehty minun tavallani – ei todellakaan. Ja siitä huolimatta, tai juuri sen tähden, olen saanut elää onnellisen elämän puolisoni rinnalla.

Vuosien saatossa olen moneen kertaan miettinyt oikeassa olemisen ja onnellisuuden suhdetta toisiinsa. Avioliitossa, kuten myös muissakin ihmissuhteissa sekä yksityis- että työelämässä olen usein kohdannut tilanteita, joissa olen katsonut viisaammaksi nielaista kielenpäälläni keikkuneen kärkevän kommentin takaisin kurkunpääni syövereihin välttääkseni tietoisesti sitä todennäköisesti seuraavan konfliktin. Olen ollut mieluummin onnellinen kuin oikeassa.

Mitä onnellisuuden valitseminen sitten työyhteisöissä voisi tarkoittaa? Voisiko takana olla valmentavan johtajuuden yksi peruselementti, toisen yksilön arvostaminen juuri sellaisena, kuin hän on. Jos arvostan, olen kiinnostunut toisen ihmisen mielipiteestä ja osaan asettautua hänen asemaansa. Jos arvostan, näen ei-toivomani käytöksen taakse ja tiedän, että toinen tekee parhaansa niillä tiedoilla ja taidoilla, joita hänellä sillä hetkellä on käytettävissään. Jos arvostan, muistan, että valituksen takana voi myös olla kuulematon toive.

Olen huomannut, että elän onnellisempaa ja tasapainoisempaa elämää kun arvostan läheisiäni ja työtovereitani. Arvostamalla saan myös käännettyä haasteelliset tilanteet voitokseni.

Share Button