ID-100230437Kun muutoksen myrskyt jylläävät, tarvitsemme transformatiivisia johtajia, jotka luotsaavat muita aallokossa ja saavat heidät mukaansa. Siihen eivät riitä säkenöivä karisma, loistavat esiintymistaidot, veitsenterävä äly tai edes pitkälle hiotut vuorovaikutustaidot. Myöskään johtamisfilosofia, persoonallisuus tai johtamistyyli eivät ole ratkaisevia.

Viisaimmat muutosjohtaja uusiutuvat ja uudistavat. He tekevät tietoisia ja eettisiä valintoja. He pystyvät käsittelemään monia eritasoisia asioita samanaikaisesti. He osaavat tarttua organisaation ainutkertaisiin hetkiin ja puhutella muita sekä tunteiden että ajatusten kautta.

Olennainen ero aitojen muutosjohtajien ja muiden välillä liittyy yksilön sisäiseen “toimintalogiikkaan” eli sisäisiin ohjureihin. Organisaatioiden menestyviä transformaatiojohtajia eivät ohjaa opportunismi, konfliktinpelko tai esimerkiksi asiantuntijuus, vaan tahto saada aikaan muutoksia, joita leimaavat molemminpuolinen kiinnostus, valppaus, mutta myös haavoittuvuus. Toiminnan ohjurit määrittelevät myös sen, miten johtaja tulkitsee ympäristöään ja reagoi, kun hänen valtansa tai turvallisuutensa tulee haastetuksi. Opportunistille toisin ajattelevat on este hänen omille tavoitteilleen. Organisatorisista ja henkilökohtaisista transformaatioista ohjautuvalle strategille he voivat olla oppimisen lähde. Pitkän linjan johtajuustutkija, Boston Collegen emeritusprofessori William Torbert on tunnistanut seitsemän eri toimintalogiikkaa, jotka luovat raamit johtajan valinnoille ja käyttäytymiselle.

Torbertin merkittävä havainto on, että johtaja voi siirtyä toimintalogiikasta toiseen ja siten kasvattaa sekä omaa että organisaation kyvykkyyttä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu sormia napsauttamalla. Se edellyttää elämän mittaista nöyrää sitoutumista itsetuntemuksen syventämiseen sekä oman kognitiivisen kyvykkyyden, erityisesti tunneälyn ja myötätunnon kehittämiseen. Niiden kasvaessa hän oppii ottamaan todesta muut ihmiset ja heidän kokemuksensa sekä vaikuttumaan heistä. Tällä on kahtalaiset seuraukset: se muuttaa johtajaa itseään peruuttamattomasti ja – paradoksaalisesti – kasvattaa hänen vaikutusvaltaansa muihin.

 

Lähde: https://hbr.org/2005/04/seven-transformations-of-leadership

 

Share Button