Viime tammikuussa tein päätöksen ryhtyä coachattavaksi. Olin tuolloin oman polkunsa kadottanut opiskelija, joka työsti opinnäytetyötään business coachingista. Opinnäytetyön ansiosta kyseinen menetelmä olikin tullut tutuksi ja tiesin, mihin coaching parhaimmillaan pystyy.

Coachikseni sain BoMentiksen Peter Peitsalon, jonka kanssa minulla on nyt takana uskomattoman opettavainen matka.

Palapelin kokoaminen alkoi

Prosessia aloittaessamme olin aivan tavallinen ryhmäliikuntaa sivutyökseen ohjaava korkeakouluopiskelija, joka ei oikein tiennyt mitä tehdä valmistumisen jälkeen. Monipuolista osaamista löytyi, mutta liian moni asia kiinnosti enkä tiennyt mihin fokusoituisin. Suunnitelmistani uupui siis punainen lanka. Ajatukseni olivat kuin läjä palapelin palasia, joita pyrin coachingin avulla kasaamaan.

Hyödynsimme prosessissa fyysisten tapaamisten lisäksi virtuaalisia istuntoja, sillä ensimmäisellä tapaamisella nökötin hotellissa Australiassa ja kolmannella kahvilassa Japanissa. Aivan mahtavaa, että prosessi oli ongelmitta toteutettavissa Skypen välityksellä.

Heti ensimmäisellä tapaamisella Peter kääri hihat ja sain kertaheitolla tuta oivalluttavien kysymysten voiman. Moni kysymys veti tämänkin sanavalmiin neitokaisen mietteliääksi ja hän pääsi nopeasti kärryille elämäntilanteestani.

En voinut kuin hämmästellä Peterin ainutlaatuista taitoa lukea rivien välit ja suodattaa välillä pahasti raiteilta karanneesta höpötyksestäni aidosti merkitykselliset jutut. Välillä hän nosti esille sellaisia yksityiskohtia, joita en edes tajunnut sanoneeni ääneen.

Turvallinen ympäristö edesauttoi käsittelemään epämukaviakin asioita

Coachini veti minut useasti pilvilinnoista takaisin tosiasioiden äärelle. Noita tosiasioita ei ollut aina mukava kohdata – saati sanoa ääneen – mutta mielestäni isoimmat kehittymisen askeleet otettiin juuri epämukavia asioita käsitellessä. Välillä minua jopa hävetti puhua ajatuksistani, sillä kuulostin omiinikin korviini älyttömältä. Peter kuitenkin onnistui turvallisen ilmapiirin luomisessa, jossa minun oli helppo avautua.

Peter ei päästänyt minua helpolla, mutta minäkään en päästänyt häntä. Toisinaan tunsin itseni varsin haasteelliseksi coachattavaksi, sillä mieltymykseni vaihtuivat alati. Joskus ajatukseni lepattivat sekalaisesti kuin villiintynyt perhosparvi, mutta onneksi Peter oli haavin kanssa pyydystämässä niitä talteen. Hän sai aina taitavasti rauhoiteltua pääni vilskettä, kyseenalaistettua hassuja teorioitani ja pysäytettyä minut siihen hetkeen.

Prosessin loppuvaiheessa tunsin todella saaneeni palapeliä kasaan ja iso kuva alkoi muodostumaan. Coaching oli ennen kaikkea matka itseeni, omiin uskomuksiini ja olettamuksiin. Oli järkyttävää huomata, miten paljon tietyt uskomukset olivat vaikuttaneet ajatusmalliini. Nyt puoli vuotta myöhemmin tunnen itseni ja minulle aidosti tärkeät asiat entistä paremmin. Nyt tiedän, mihin todella haluan keskittyä.

Sekä asenne että prioriteetit uusiksi

Hulluinta prosessin aikana oli huomata, miten vaikeita aivan yksinkertaisetkin kysymykset voivat olla – kuten itsensä määrittely. Jouduin pitämään puolen minuutin hiljaisen hetken mutistessani, että niin… kuka kumma oikein olen?

Täydellinen luottamus coachiini auttoi minua sekä heittäytymään että vastaanottamaan tiukkojakin kommentteja. Haastavien kysymysten edessä tiesin, ettei coachini tahallaan ilkeile, vaan hänen tarkoituksensa on vain auttaa minua. En toisaalta odottanutkaan coachingin olevan pään silittelyä ja voivottelua. Kiitos coachingin ja erinomaisen coachini Peterin, koki asenteeni täysremontin ja suunnitelmani ovat nyt selkeämmät. Olo on keveämpi ja varmempi kuin ennen.

Share Button