Johtoryhmän kokoukset ovat usein teknisiä ja passiivisia yksilösuoritteita. Huomio on peruutuspeilissä. Jäädään junnaamaan pieniin yksityiskohtiin. Tästä seuraa turhaa energiapäästöä. Joka kerta, kun johtoryhmän kokous päättyy, energiataso on alempi kuin kokouksen alkaessa.

Tavallisesti johtoryhmä on siis nimensä mukaisesti ryhmä tai joukko yksilöitä, joita ohjaavat omat henkilökohtaiset agendat ja ambitiot. Niin kauan kun yksilölliset ohjurit ovat ryhmässä pääosassa, tiimistä ei voida edes puhua. Saatika huipputiimistä.

Kehittäminen, tehostaminen ja huippuuden rakentaminen on aloitettava peruskivijalkojen rakentamisesta. Edessä on matka, jossa tarvitaan intohimoa tuoreille kysymyksille ja uudelle keskustelukulttuurille. Avartavaa on pysähtyä toviksi kysymysten äärelle:

  • Miksi johtoryhmä on olemassa?
  • Ketä johtoryhmä erityisesti palvelee?
  • Mikä on johtoryhmän kollektiivinen pyrkimys?
  • Mitä sellaista johtoryhmä on tehnyt / tekee / voisi tehdä, joka ei ole ollut / on / olisi mahdollista saavuttaa yksilöinä?

Kysymykset avaavat erilaista pohdittavaa, mutta myös jaettua ymmärrystä suuntaviivoista, jotka ohjaavat johtoryhmän yhteistä ajattelua. Prosessi ryhmästä kohti kollektiivia voidaan todeta alkaneeksi. Joskus jopa lopputulostakin tärkeämpää ovat ne oivallukset ja yhteiset oppimisen kokemukset, joita prosessi tuo mukanaan. Voi olla, että löydettiin uusi suunta, jonka meidän oli oikeasti pakko ottaa, jotta menestymme.

Myöskään yhteentörmäyksiltä ei vältytä. Ne kuuluvat osana oppimisen prosessiin. Todellinen huippuus rakentuu silloin, kun ryhmän keskinäinen luottamus on sellaisella tasolla, joka mahdollistaa tunnetason vuorovaikutuksen: eri mieltä olemisen, epävarmuuden ja osaamattomuuden ilmaisun. Johtoryhmä on opetellut olemaan huippu, ja ennen kaikkea sitoutunut yhteisen tavoitteen saavuttamiseen eli yrityksen menestyksen.

Mitä, jos vaikka uskaltaisimme lähteä matkalle?

Share Button