Kultaista keskitietäEräässä suomalaisessa pörssiyhtiössä liiketoiminnan kannalta keskeisessä tiimissä oli ongelma: yhteistyötä ei ollut.

Jokainen kulki omaa latuaan, omalla tyylillään. Myynnin ja tuotannon osaajien välillä vuoropuhelu oli olematonta. Tolkku puuttui arjen tekemisestä: tarjousten tekemisessä oli jatkuvaa säätöä. Myös toteutuneiden casien läpiviennissä oli jatkuvasti ylimääräisiä mutkia. Matriisitiimi oli sopeutunut jatkuvaan vääntöön ja kulkemaan keltaisen kusista keskitietä.

Minulla ei ole ongelmaa

Tiimin yhteisen valmennusprosessin alku oli hämmentävä. Tiimiläiset eivät tajunneet, miksi on syytä kokoontua yhteen. ”Ei minulla mitään ongelmaa ole” -puheenvuorot toistuivat eri muodoissaan. Yksilöt tiimissä olivat lähtökohtaisesti tyytyväisiä omaan arkeensa, koska vapausasteita tekemisen tavoissa oli riittävästi. Jotkut toki olivat oireilleet ja pyrkineet herättämään keskustelua muutostarpeesta, mutta arjen kiireet ja säätämisen tavat olivat tehneet tunnottomaksi. Energia käytettiin sietämiseen ja tolkuttomuuden pitämiseen maton alla. Tiimiläisistä oli tullut suorittajia, joiden intohimot olivat työn ulkopuolella.

Kenellä on ongelma?

Lopulta, ulkopuolisen ”haastamana”, tiimistä löytyi uskallusta katsoa kusisen keskitien tallaamista silmästä silmään. Tiimiläiset alkoivat yksi kerrallaan kertoa tarinoita siitä, miten paljon hukkaenergiaa tolkuttomuus heissä kuluttaa. Samalla tuli esille yhteistyön vajeeseen liittyviä toimintatapaeroja ja matriisitiimin eri osapuolten rooleihin liittyviä tulkintaerimielisyyksiä sekä tietysti myös johtamisvajetta.

Tiimiläisten tarina nosti lopulta esille varsin havahduttavan kysymyksen: Miten paljon euroja tolkuttomuus on kuluttanut ja hukkaa tälläkin hetkellä? Huokailujen siivittämää vastausta ei tarvinnut yrittää tulkita. Jos olisin ollut osakkeenomistaja, en olisi halunnut olla paikalla.

Lopulta kukaan tiimiläisistä ei enää ollut sivullinen. Jokainen tiimiläinen oli omalla toiminnallaan mahdollistanut sen, että kustannustehottomuutta, turhautumista ja kusisen keskitien kulkemista oli riittänyt. Samalla jokainen oli myös osa mahdollista ratkaisua. Edessä oli yhteinen oppimismatka, jossa vastuu muutoksesta oli jokaisella. Tiimin herättäjänä toimineesta neljän K:n lausahdus, Keltaisen Kusisen Keskitien Kulkija, jäi elämään tiimin keskinäiseen vuorovaikutukseen. Kuka tahansa saattoi kysyä: Onko tämä kkkk? tai vielä tarkemmin: Miten me tehdään tämä niin, että lopputulos ei ole kkkk?

Kusisesta keskitiestä huipulle 4 paalun tukemana

Suomesta löytyy lukemattomia keltaisen kusisia keskitienkulkijatiimejä. Onneksi muutos on mahdollista. Siihen täytyy ensin herätä. Edellisen tarinan opettamana, muista muutoksen neljä paalua.

  1. Vastuu yhteisestä ei synny itsestään. On herätettävä yksilötasolla oleva vastuuttomuus ja ohjattava kehittämisenergia kohti yhteistä.
  2. Yhteiset toimintatavat ovat menestymisen edellytys. Kun vastuu yhteisestä on jokaisella, poikkeamiin puuttumisen tehtävä laajenee jokaiselle tiimiläiselle.
  3. Ihminen on luontainen sopeutuja. Mitä rohkeammin tiimissä uskalletaan puhua asioista sopeutumisen sijaan, tolkuttomuuden tilalle tulee mielekkyyttä.
  4. Matka kohti huippua on olennaisin, jolloin huomio on jatkuvassa halussa kehittää ja kehittyä – yhdessä.

Vesa Ristikangas, johdon coach & tiimien ja johtoryhmien valmentaja

Share Button