Missä haluat työskennellä? Kenen kanssa? Vaiko yksin? Näitä asioita pohtivat valistuneet työntekijät ja uuden sukupolven edustajat, varsinkin silloin, jos heidät on sysätty tekemään töitä itsekseen.

Nuoret ovat oppineet tekemään yhdessä. Se on mukavaa. Työskentely rannalla, kotona tai kahvilla on paljon innostavampaa, kuin perinteisessä massiivipuun hallitsemassa suljetussa neuvottelutilassa. Miksei pöydät voi olla edes pyöreitä? Tai ”kevyitä” siirrettäväksi tai riittävän huomaamattomia, jotta fokus menisi kohtaamiseen ja oleellisiin asioihin virallisuuden sijasta. Ihmiset kohtaavat todellisemmin, kun välissä ei ole suuria tai virallisia elementtejä.

Millainen olisi sinulle innostava tapa työskennellä? Pöhöttyneiden virkamiesten, asiantuntijoiden vai itseään täynnä olevien yritysjohtajien kanssa? Kaikkitietäväisyyden, ja aina valmiiden vastausten ja ohjeiden ympäristössä? Vaiko tavallisten kuolevaisten, jotka haluavat kokoontua yhteisen pyöreän pöydän ääreen tutkailemaan, miten yhdessä voisimme keksiä uuden tavan ratkaista asiat. Luovuus ja innostus lähtee halusta jakaa: ”Jaan oman osaamisen ja olen samalla kiinnostunut toisista.” Tämä ei tapahtu yksin omassa kopissa.

Olisiko mukavaa saada tällaista palautetta:
Enni on vahvasti sitouttava valmentaja ja osaava ammattilainen. Hän ohjaa osallistujia henkilökohtaisesti ja hänen kokemuksestaan on hyötyä antamatta suoria neuvoja. Enemmänkin hän ihmettelee ja on kiinnostunut ihmisten kokemuksesta ja ajattelusta. Enni saa aikaan todellista, aitoa muutosta järjestelmällisesti haastavissakin tilanteissa. Harjoituksissakin Enni antaa henkilökohtaista palautetta ja myönteisiä kehittämiskohteita jokaiselle osallistujalle heidän tarpeitaan kunnioittaen.

Voisiko tällaista työskentelyä olla myös tavallisessa työyhteisössä ja projekteissa – aivan osallistujien kesken? Voi, kunhan lähdetään sitä yhdessä työstämään ja harjoittelemaan. Uskalletaan mokeltaa, arvioida ja nauraa kehittymisen lomassa. Silloin toteutetaan valmentavan johtajuuden periaatteita. Jopa muutaman tiimivalmennuksen jälkeen työyhteisöön voi syntyä kulttuuri, jossa uskalletaan olla omia itsejä ja jakaa osaamistaan avoimesti. Luottamus toisten hyväntahtoisuuteen, osaamiseen ja sovittujen asioiden kiinni pitämiseen on syntynyt. Jopa esimies voi tuolloin vapautua ja nauttia – olla onnellinen aivan rauhassa.

Esimiehet & johtajat:
Innovatiivisyyttä ja luovuutta ymmärtävät johtajat antavat mahdollisuuden myös lepohetkiin, joissa ajatukset lepäävät ja juoksevat omia ratojaan rauhassa. Miellyttävä ympäristö lisää sitä ja siten tuottaa tehokkuutta. Uskotko?

Pohdittavaksi:
• Oletko valmis panostamaan virtuaalikonttoreihin tai toimitilojen rakentamiseksi luovuuden kehdoiksi?
• Missä on sinun Luova tilasi ja tulevaisuuden työpaikka?
• Miten sinä saat uudet, tulevat osaajat ja ammattilaiset sitoutumaan?

Share Button