Mistä syntyy sitkeys puurtaa? | BoMentis Coaching House

Mistä syntyy sitkeys puurtaa?

Blogit

sitkeys_puurtaa2_BoMentisOyMiten keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kun tekemistä riittää vaikka kuinka paljon? Mistä löytää motivaatiota asioiden tekemiseen ja niiden loppuun saattamiseen? Mistä siis löytää riittävästi sitkeyttä?

Palautteen voima

Yksi tärkeimmistä motivaattoreista on työstä saatu palaute. Palautteitakin voi olla monenlaisia ja niillä voi olla erilaisia vaikutuksia. Hyvästä ja positiivisesta palautteesta jokainen meistä voi saada todella paljon lisävoimia.

Sinua esimerkiksi jännittää mennä esiintymään, etkä mielelläsi mene oman mukavuusalueesi ulkopuolelle. Mutta jos joku toinen osaa rohkaista sinua ja sanoo esimerkiksi: ”Uskon, että onnistut. Olen mielelläni käytettävissä, kun valmistaudut…” Toiselta tarjottu positiivinen tuki voi muuttaa suhtautumisesi esiintymiseen ja uskallatkin yrittää. Rohkeus kokeilla ja antaa itselle mahdollisuus onnistua on tärkeä motivoitumisen lähde.

Kriittisestä palautteesta vastaavasti voimme tuntea tehtävämme olevan niin tärkeä.

Oletetaan, että olet kirjoittamassa artikkelia. Kirjoitettuasi ensimmäisen version artikkelista, annat artikkelin luettavaksi kollegallesi. Voit ottaa kollegasi saaman kriittisen palautteen artikkelista vastaan kiitollisena. Se, että kollegasi on valmis käyttämään omaa aikaansa auttaakseen sinua ja kehittääkseen artikkelia, voi saada sinut tuntemaan tekeväsi merkityksellistä työtä.

Suhtautumistapa toisen antamaan palautteeseen vaikuttaa. Voit päättää ja valita, että palautteen antaja pitää tekemistäni niin tärkeänä, että palautteen kautta hän haluaa minun onnistuvan.
Monet Suomessa valittavat, että palautetta ei saa riittävästi. Silloin kannattaa muistaa oma vastuu asiasta. Sinulla on aina mahdollisuus pyytää omasta toiminnastasi ja tekemisestäsi palautetta. Usein ihmiset haluavat antaa palautetta, jos sitä vilpittömästi pyytää. Joskus kuitenkin palautteen antaminen on vaikeaa, jos siihen ei ole totuttu. Sitä kannattaa silloin harjoitella yhdessä.

Tavoitteet kirkkaaksi

Toinen motivaattori on kirkas tavoite. Kun sinulla on tavoite mielessä, toiminta ohjautuu luontaisesti tavoitteen mukaisesti. Siksi lyhyen ja pitkän tähtäimen tavoitteet tulisi päivittää aina ajoittain. Ilman tavoitteita toiminta on haahuilua.

Asiat maaliin

Kolmas tekijä on se tunne, kun onnistut saamaan asioita maaliin. Kun asia on saatu valmiiksi, voit pyyhkiä sen pois listaltasi. Energiaa vapautuu toisiin tekemisiin.
Tässä onnistumisessa on yksi olennainen tekijä: arjen asioiden organisointikyky. Jotta asioita saataisiin maaliin, on tehtävä valintoja: Miten aikataulutat päiväsi? Mihin tehtäviin kulutat eniten aikaa? Mitä tehtäviä jätät kenties tekemättä? jne.

Jos tavoitteena on saattaa asioita valmiiksi mahdollisimman nopeasti, silloin on myös ymmärrettävä se tosiasia, että jotkin toiset tehtävät saattavat silloin kärsiä tai jäädä hetkellisesti tekemättä.

Jos työ ja sen laadukas tekeminen on sinulle ykkösjuttu, muut asiat ja ihmissuhteet saattavat kärsiä. Hyvinvoinnin kannalta on olennaista, että teet asioita tasapainoisesti ja jättäen jotain tekemättä, koska kaikkea et voit tehdä.

Opettele priorisoimaan

Kyse on siis lopulta arvovalinnoista. Siitä, mikä oikeasti tulee tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja mikä ei ehkä olekaan niin tärkeää. Näissä tilanteissa on muistettava tavoitteet, mitä sinulla on. Tavoitteet auttavat muistuttamaan sinua valintatilanteissa ja kirkastamaan itsellesi miksi teet sitä, mitä teet.
Jos yrität lukea kaikki sähköpostit päivittäin ja vastata kaikkiin pyyntöihin, et tule löytämään aikaa ajattelulle ja tulevan suunnittelulle. Ison kuvan hahmottaminen on priorisoinnin kannalta paljon tärkeämpää kuin kaikkien yksittäisten asioiden päivittäinen suorittaminen. Monella on 100 – 1000 asiaa päivittäin hoidettavana. Suurin osa niistä tehdään autopilotilla. Tästä syystä tulemme usein tehneeksi epäolennaisia asioita tai turhaa työtä.

Jos haluat onnistua, ota käyttöön joko päivittäinen tai viikoittainen priorisointitapa. Tämän lisäksi vähintään 2–4 kertaa vuodessa tulee pysähtyä pohtimaan sekä yksin että yhdessä toisten kanssa, mikä on meidän työmme tavoite ja perustehtävä. Näiden avulla onnistut rauhoittumaan ja olemaan tyytyväinen päivittäiseen työntekoosi.

Tekemisen merkityksellisyys

Lopulta kysymys on kuitenkin, miten merkityksellistä töiden tekeminen on sinulle. Jos tehtävä ei lainkaan tuota sinulle minkäänlaista mielihyvää tai se ei ole millään tavalla merkityksellinen sinulle, ei hyvät motivaattoritkaan välttämättä auta.

Jos et ole tyytyväinen elämäsi johonkin osa-alueeseen, sopeutumisen ja tyytymisen sijaan yrittäisit muuttaa sitä jollain lailla. Sillä ei ole väliä, mitä me teemme, jos koemme tehtävän mielekkäänä. Silloin olemme optimistisempia ja positiivisempia. Meillä on hyvä ”viba” ja paljon energiaa. Merkityksellisten asioiden tekeminen energisoi!

Aina on vaihtoehtoja valita, koska elämämme on täynnä päätöksentekotilanteita. Tule niistä tietoiseksi. Tutkimusten mukaan ihminen tekee päivän aikana jopa 50.000 päätöstä, mutta niistä vain murto-osasta olemme tietoisia.

Sitkeys palkitaan

Jos jokin asia ei ole helppo sinulle, mutta silti peloista ja epäonnistumisista huolimatta jatkat yrittämistä, tulet saamaan palkinnon myöhemmin. Jos uuden oppiminen on sinulle haastavaa, mutta siitä huolimatta jatkat sitkeäsi opiskelemista, huomaat lopulta, että oletkin oppinut jotain. Se palkitsee. Se on ihmisen luontaista onnellisuutta.
Motivaatio_puurtaa_BoMentisOy
Onnistuneen motivoitumisen edellytykset:

  1. Työstä saatu palaute
  2. Selkeät tavoitteet
  3. Onnistunut maaliin saattaminen
  4. Arjen asioiden organisointikyky
  5. Merkityksellisyyden tunne
Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste