Jokainen johtoryhmäläinen on 95%sti bomentis154spmyös esimies. Jokaisen johtoryhmäläisen olisi syytä olla kiinnostunut johtamisesta ja sen laadukkuudesta. Sanomme kirjassamme Leni Grünbaumin kanssa, että valmentava esimiestyö on 90%sesti asennetta ja loput tekniikkaa. Monesti halutaan oppia tekniikkaa, mutta todellinen valmentaminen edellyttää oikeaa suhtautumista. Valmentaminen on helppoa, kun haluat nähdä toisen potentiaalisena osaajana ja menestyjänä.

Tulevan kirjamme ovat esilukeneet kaksi kovan luokan business-ihmistä: talousjohtaja Juha Kiljunen ja myyntijohtaja Kalle Riitahaara.

CFO Juha Kiljunen, Administer Oy:stä
kertoo, että VE-kirja kannattaa lukea, jotta

  • voisi niin esimiehenä kuin myös alaisena herätä ymmärtämään positiivisen asenteen ja rakentavan kommunikaation merkityksen
  • saa työkaluja ja välineitä oman työelämän tunneälynsä analysointiin ja kehittämiseen.
  • voidaan vastata nopeasti muuttuviin työelämän sääntöihin ja toimintatapaan hyödyntäen valmentamisen ydintaitoja.

Fennian myyntijohtaja Kalle Riitahaara
haastaa jokaista myös lukemaan kirjan ja ajattelemaan:

”Monissa organisaatioissa vannotaan valmentavan esimiestyön nimeen. Mutta kysyttäessä valmentavan esimiestyön sisällöstä vastauksen vaihtelevat laidasta laitaan. Tässä kirjassa annetaan selkeä kuvaus siitä, mistä valmentavassa esimiestyössä on kysymys ja lisäksi tarjolla on useita käytännönläheisiä harjoitteita oman valmentavan esimiestyön kehittämiseen.

Oma käsitys valmentavasta esimiestyöstä sai uusia näkökulmia, kun luin Ristikankaan ja Grünbaumin Valmentava esimies -kirjan, ja samalla vanhat ajatusrakenteet joutuivat koetukselle. Haluan auttaa myyjiäni kehittymään parhaan potentiaalinsa mukaisesti ja samalla kehittyä itsekin valmentavana esimiehenä. Tämä kirja tarjoaa niin minulle hyvät eväät onnistumiseen. Suosittelen.”

Share Button