Tapani RinnePyhänlehmäntaudin kasvualusta on johtoryhmässä, jonka suurin vahvuus on se, että ryhmä on oppinut elämään ongelmiensa kanssa. Se on eräänlainen alastomista keisareista muodostuva ryhmä, joka on oppinut olemaan puhumatta nolosta vaatteettomuudesta. Tällainen tietoinen, yhteisessä valheessa eläminen vaikuttaa tiedostamattomalla tasolla luottamusta lamauttavasti ja sitoutumista surkastuttavasti.

Tämän taudin kohdalla on hyvä palauttaa mieleen sen kulttuurilliset siteet. Tunnetusti lehmä on Intiassa pyhä eläin ja se saa sen mukaisen kohtelun. Lehmät saavat kulkea ja maata missä tahansa, ja vaikuttaa oikeastaan siltä, että intialaiset eivät edes näe niitä. Pyhänlehmäntautiin sairastuneessa johtoryhmän näkymättömät asiat ovat kaikkien nähtävissä, mutta sairaus harhauttaa uskomaan, että niihin ei kuulu kiinnittää huomiota. Näitä pyhiä lehmiä on helppo keksiä pitkä lista: väärinkäytökset, valehteleminen, epäoikeudenmukainen toiminta, alisuoriutuminen, kollegan alkoholismi, lupauksen rikkominen, vaillinainen pätevyys, ym.

Pätevä hoitokeino pyhänlehmäntautiin on kaikesta näkyvästä puhuminen. General Electricin Jack Welchillä oli hyvä neuvo: kerro ihmisille totuus, he tietävät sen kuitenkin. Tauti katoaa, kun sana kerrallaan ja asia kerrallaan luodaan kulttuuri, jossa kaikesta voi puhua.

Todettakoon tähän, että taudille nimen tuottaneessa Intiassakin monet nykyään näkevät ja jopa sanovat, että lehmät haittaavat liikennettä ja kaupunkielämää. Siksi Intian suuremmissa kaupungeissa on erityisiä lehmäpoliiseja, jotka pyydystävät lehmiä ja vievät ne maaseudulle munkkien ylläpitämille karjatiloille. Lehmäpoliisit ovat alemmista kasteista ja huonopalkkaisia virkamiehiä, ja kunnon hindu halveksii heitä. Kadunmiehet saattavat häiritä heitä työssään jopa kivittämällä. – Mutta tätä riskiä tuskin on suomalaisissa johtoryhmissä.

P.S. Lisää diagnooseja ja hoitokeinoja johtoryhmän yhteistyön parantamiseen tulossa kirjassa Vesa Ristikangas – Tapani Rinne: Johtoryhmästä tähtijoukkue, Talentumilta 2014.

Share Button