Tämä päivä piti olla tehokas myyntipäivä kollegani kanssa hyvällä sykkeellä. Näin olin suunnitellut. Lähdin pyöräilemään kollegani luo ensimmäistä kertaa luottaen pelkästään GoogleMapsin ääniohjaukseen. Noh, sitten elämä tuli väliin. Vettä satoi kaatamalla, eksyin 13 kertaa ja olin laittanut tyttäreni sisävaatteissa kouluun. Mieleni ei todellakaan ollut viritetty parhaimpaan myyntiasenteeseen. Olin vihainen, kiukkuinen ja pettynyt. Ei siis hyvä lähtökohta (työpäivään ylipäätään).

Sateessa polkiessani ehdin kuitenkin reflektoida koko aamun kuviota huolella ja tässä oppini tästä katastrofaalisesta aamusta.

  1. Elämässä ja työelämässä erityisesti on tärkeä tehdä suunnitelmia, mutta tulee varautua siihen, että suunnitelmat eivät pidä paikkaansa. Kun suunnitelmat sortuvat, tärkeää ei ole arvioida kuinka hyvä ennakkovalmistautuminen oli ja oliko suunnitelma hyvä. Tärkeää on, kuinka nopeasti pystyy käsittelemään pettymyksensä ja ponnistamaan ylös ja suuntamaan katseensa uuteen suuntaan.

  2. Tunteet kannattaa käsitellä heti. Jos tunteensa jättää käsittelemättä, ne jäävät taustalle vellomaan ja vaikuttamaan omaan tekemiseen salakavalasti. Oma tunne täytyy ensin tunnistaa, ennen kuin sen voi käsitellä. Tunteiden käsittelylle on monta tapaa: puhuminen, (blogin) kirjoittaminen… Valitse sinulle sopiva tapa.

  3. Mokat julkisiksi! Kun ryhdytään puhumaan pienistä mokista ääneen, työelämä inhimillistyy ja ihmiset uskaltavat kertoa isommistakin mokista. Mokissa on aina oppimisen paikka, mutta jos niitä ei myönnetä tai käsitellä, ei niistä voi myöskään oppia. Toivottavasti joku muukin kokeilee kertoa kollegalle tämän jälkeen oman ”mokansa” ja mitä siitä oppi.

  4. Uutta kannattaa aina kokeilla, mutta sen jälkeen kannattaa tehdä heti reflektio siitä, mikä toimi, mikä ei toiminut ja mitä opittiin. Tänä aamuna ei toiminut: GoogleMaps ääniohjaus pyöräillessä, sääennusteeseen luottaminen. Toimivaa oli: tämä blogi, tunteiden käsittely omassa päässä ja niistä puhuminen. Opin: kun lähtee tekemään jotain uutta (nyt: pyöräily uuteen kohteeseen), kannattaa 1. kerralla tehdä ns. perussuoritus ja lähteä soveltamaan ja improvisoimaan (pyöräily metsän kautta ihanasti) vasta toisella kerralla.

Niitä, joita kiinnostaa, ei tämä päivä ihan katastrofi ollut myynnin suhteen, vaan opin siitäkin tänään paljon! Tyttäreni ei myöskään kastunut, sadekuuro osui aamutuntiin. Uusi oppi ei ollut, että minulla on ihan parhaat kollegat; kiitos tänään erityisesti Marjut ja Marjo-Riitta!

Monta kliseistä sanontaa tuli mieleen tästä aamusta. Sanonta ”kun sataa, sataa kaatamalla” piti tänään paikkansa kuitenkin enemmän kirjaimellisesti kuin kuvainnollisesti.

Mitä uutta sinä olet kokeillut? Mitä olet niistä oppinut?

Johtoryhmien ja tiimien valmentaja
Anna Lönnroth

Share Button