Valmentavat taidot osaksi arkea ja työkalut muutoksessa työskentelyyn
Helsingin työllisyyspalvelut
Valmentava esihenkilö -valmennus ja Valmentavat taidot -alusta
Helsingin työllisyyspalvelujen toimitusjohtaja Annukka Sorjonen ja johtava asiantuntija Nina Suihkonen-Mensah kuvaavat tässä kokemuksiaan esihenkilöille ja koko organisaatiolle räätälöidystä valmennuskokonaisuudesta. Helsingin työllisyyspalvelut valmistautui TE-palveluiden siirtymiseen kunnille vuoden 2025 alussa ja rakensi samalla organisaation sisäistä osaamista sekä vahvisti yhteistä toimintakulttuuria laajan valmennuskokonaisuuden avulla. Tämä muutosmatka oli osa valtakunnallista TE24-uudistusta, jonka tavoitteena on tuoda työllisyyspalvelut lähemmäksi asiakkaita ja parantaa palveluiden vaikuttavuutta.
Koko organisaation kattava valmennus
TE24-uudistuksen myötä työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyi kunnille, mikä edellytti organisaatioilta uudenlaista toimintamallia ja yhteistyötä. Helsingin Työllisyyspalvelut vastasi tähän haasteeseen järjestämällä koko henkilöstölle valmennuksen, joka keskittyi valmentaviin taitoihin, vuorovaikutukseen ja muutoksessa toimimiseen. Johtamisvastuulliset ja johtoryhmä saivat lisäksi erillistä valmennusta, jonka tavoitteena oli tukea muutosjohtamista ja rakentaa yhteistä ymmärrystä organisaation tulevasta johtamiskulttuurista.
Esihenkilöille tukea muutoksen aikana
Johtamisvastuullisille suunniteltiin oma, noin vuoden kestävä valmennusprosessi, joka tarjosi paitsi teoreettista viitekehystä myös käytännön työkaluja valmentavaan johtamiseen. Valmennuksen aikana vahvistettiin sisäistä verkostoitumista ja huomioitiin uusien esihenkilöiden sujuva mukaan ottaminen. Myös johtoryhmälle toteutettiin tiivis valmennusprosessi. ”Uuden johtotiimin aloittaessa halusimme rakentaa yhteistä ymmärrystä siitä, millaista johtamiskulttuuria haluamme edistää ja miten ohjaamme muutosmatkaamme. Käsittelimme aiheita BoMentiksen johdolla ja mielestäni onnistuimme tässä erinomaisesti”, kertoo Annukka Sorjonen.
Henkilöstölle joustavaa opiskelua
Valmennuksen keskeinen osa oli koko henkilöstölle suunnatut osiot Valmentavat taidot -verkkovalmennusalustalta. Verkkopalvelun vahvuutena oli joustavuus ajankäytön suhteen, sillä jokainen pystyi perehtymään materiaaleihin itselleen sopivana aikana.
”Valmennusteemojen käsittely oli todella monipuolista: verkkovalmennuksen sisältö rakentui videoista, artikkeleista ja itsearviointitehtävistä. Keskeistä oppimisessa ja osaamisen jakamisessa oli tiimien omat yhteiset teemojen käsittelyt, joiden kautta tunnistettiin miten sisältöä voi soveltaa käytännön työhön. Valmentavat taidot ovat oleellisia kaikissa vuorovaikutustilanteissa – niin asiakastyössä kuin kollegoiden kesken”, sanoo Nina Mensah-Suihkonen.
Reilun vuoden kestänyttä valmennusta täydennettiin lyhyillä webinaareilla, joita järjestettiin prosessin eri vaiheissa. Webinaarit tarjosivat muutokseen liittyvää tietoa, mahdollisuuden jakaa kokemuksia ja kehittää yhteistä osaamista tiimitasolla.
Valmennuksen hyödyt
Helsingin työllisyyspalveluiden valmennusprosessi tuki muutosmatkaa ja rakensi pohjaa työssä onnistumiselle tarjoamalla henkilöstölle konkreettisia työkaluja muutoksen keskellä työskentelyyn sekä vahvistamalla valmentavaa otetta ja vuorovaikutustaitoja.
”Tavoitteemme oli tarjota henkilöstölle tukea ja konkreettisia työkaluja muutoksen keskellä työskentelyyn sekä vahvistaa valmentavaa otetta ja vuorovaikutustaitoja, jotka ovat työmme ydin. Yhteinen valmennus vahvisti toimintakulttuuria, joka näkyy asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme”, toteaa Annukka Sorjonen.
Onnistumisen avaimena sitoutuminen ja sujuvuus
Laaja valmennuskokonaisuus suunniteltiin yhteistyössä Työllisyyspalvelujen avainhenkilöiden ja BoMentiksen valmentajien kanssa. Jatkuva sparraus sekä ohjelman kehittäminen palautteen perusteella mahdollistivat joustavan etenemisen ja onnistuneen lopputuloksen.
”Ylimmän johdon sitoutuminen oli ratkaisevan tärkeää ja näkyi osallistujien aktiivisuudessa. Erityiskiitoksen ansaitsevat johtamisvastuulliset, jotka käsittelivät valmennuksen teemoja tiimeissä, edistäen yhteistä ymmärrystä ja osaamista. HR puolestaan tuki tiimejä ja esihenkilöitä valmennuksen sisältöjen soveltamisessa arkeen ja piti aihetta esillä sisäisessä viestinnässä”, kertoo Nina Suihkonen-Mensah.
BoMentiksen vastuuvalmentajana toimivat Executive Coachit Virpi Takala ja Vesa Ristikangas.