Varmuutta, vaikuttavuutta ja rohkeutta tiimien valmentamiseen
Otto Kuivalainen, Vendacon Oy
Koulutus: Systemic Team Coach©
Otto Kuivalainen on kokenut johdon valmentaja Vendacon Oy:stä, joka on toiminut coachingin parissa yli 11 vuoden ajan. Hän on työskennellyt erityisesti ylimmän johdon kanssa, keskittyen henkilökohtaiseen coachingiin. Viime aikoina hänen työnsä painopiste on laajentunut myös johtoryhmien ja tiimien valmentamiseen – tarpeeseen, johon BoMentiksen Systemic Team Coach© -koulutus vastasi täydellisesti.
”Halusin syventää osaamistani tiimien kanssa työskentelyssä ja samalla saada virallisen sertifioinnin, joka tuo uskottavuutta ja toimii myös takuutodistuksena osaamisesta.”
Koulutuksen vaikuttavat sisällöt ja tavat oppia
Ottoa miellytti erityisesti koulutuksen käytännönläheisyys. Koulutuksessa yhdistyivät teoria ja käytäntö saumattomasti: valmennussessioiden ohella osallistujat pääsivät heti soveltamaan oppeja oikeiden asiakastiimien kanssa.
”Se oli sopivalla tavalla vaivalloista – opit vietiin heti käytäntöön, ja niitä reflektoitiin yhdessä. Tämä loi selkeää kehitystä ja oppimisen tunnetta.”
Koulutuksessa Otto sai konkreettisia työkaluja esimerkiksi ryhmäilmiöiden tunnistamiseen, systeemisyyden huomioimiseen ja vaikeiden asioiden rakentavaan esiin nostamiseen.
”Sain lisää varmuutta tiimitilanteisiin ja opin uusia tapoja haastaa tiimiä rohkeasti mutta tahdikkaasti. Näitä taitoja ei voi oppia pelkästään teoriasta.”
Monipuoliset kouluttajat ja vertaistuki
Koulutuksen monimuotoinen kouluttajajoukko sai Otolta erityiskiitoksen. Eri kouluttajien yksilölliset lähestymistavat ja vahvuusalueet tarjosivat osallistujille mahdollisuuden rakentaa omaa tyyliään ja osaamistaan monipuolisesti.
”Erityisesti Vesan suorapuheisuus ja rohkeus haastoivat minua tavalla, joka jäi mieleen. Häneltä opin konkreettisesti, miten tehdä rohkeita tekoja tahdikkaasti.”
Lisäksi ryhmässä työskentely muiden kokeneiden ammattilaisten kanssa tarjosi arvokasta vertaistukea ja näkökulmia.
Konkreettiset muutokset ja liiketoimintahyödyt
Koulutuksen myötä Otto kokee työnsä laadun nousseen uudelle tasolle. Hän pystyy nyt tarjoamaan asiakkailleen entistä kattavampaa palvelua, joka yhdistää yksilö- ja tiimicoachingin parhaat puolet.
”Tavoitteeni on tehdä ylivoimaista laatua. Tämänkaltaiset koulutukset auttavat kehittämään omaa osaamista siihen suuntaan. Laatu näkyy asiakaskokemuksessa ja sitä kautta myös uusina asiakkuuksina.”
Kenelle koulutus sopii?
Otto suosittelee Systemic Team Coach© -koulutusta erityisesti kokeneille coacheille, jotka haluavat laajentaa yksilöcoachingista tiimien pariin – tai kehittää entisestään tiimivalmennustensa laatua.
”Tämä ei ole fasilitointikoulutus. Tämä on heille, jotka haluavat todella ymmärtää ja vaikuttaa tiimien dynamiikkaan.”