
Joulu pysäyttää meidät joka vuosi omalla taianomaisella tavallaan. Kuin lapset ikkunan ääressä ensilumea ihmetellen, myös me aikuiset kaipaamme hetkiä, joissa arjen kiire hidastuu ja mieli saa levätä. Nuo hetket tekevät hyvää: ne ravitsevat ajatuksia, selkeyttävät mieltä ja palauttavat voimiamme kohti uutta vuotta.
Hyvinvoiva mieli on tärkein pääomamme niin arjessa kuin työelämässä. Sen äärelle pysähtyminen on samalla myös valmentavan johtamisen perusajatus: tilan antamista ajattelulle, oivalluksille ja uusiin näkökulmiin avautumiselle. Kun ihmisellä on lupa hengähtää ja tulla kuulluksi, syntyy yhteyttä ja luottamusta.
Samalla muistutamme itseämme systeemisyydestä eli siitä, kuinka jokainen meistä vaikuttaa kokonaisuuteen ja kuinka jokainen kohtaaminen jättää jäljen. Kun yksi voi hyvin, koko systeemi vahvistuu. Kun yhteisö tukee jäsentensä palautumista, oppimista ja kasvua, syntyy voimaa, jota mikään yksilösuoritus ei voi korvata.
Nämä ajatukset ovat BoMentiksen työn ytimessä: haluamme kehittää työyhteisöjä, joissa on tilaa kuuntelulle, psykologiselle turvallisuudelle ja inhimilliselle kasvulle.
Tänä vuonna halusimme kantaa hyvää mieltä myös konkreettisesti eteenpäin.

Lahjoitamme joululahjarahaa Suomen Aivosäätiölle
Ohjasimme joulurahamme Aivosäätiölle, joka tukee suomalaista aivotutkimusta ja tekee työtä sen eteen, että tulevaisuus olisi vapaampi vakavista aivosairauksista.
Aivosairaudet koskettavat meistä jokaista joko suoraan tai läheisten kautta. Tutkimus on paras keino löytää uusia hoitoja, ymmärtää sairauksien taustalla olevia mekanismeja ja mahdollistaa varhainen diagnosointi.
Aivosäätiö on ainoa suomalainen säätiö, joka keskittyy pelkästään aivotutkimuksen tukemiseen.
Aivot on tärkein pääomamme, sillä aivoja ei voi vaihtaa, eikä varaosia ole tarjolla.
💚 Lue tästä lisää Aivosäätiön työstä ja liity mukaan auttamaan.
🎁 Kiitos sinulle
Lämmin kiitos jokaiselle asiakkaallemme, yhteistyökumppanillemme ja yhteisömme jäsenelle kuluneesta vuodesta. Jokainen yhteistyö, kohtaaminen ja jaettu oivallus on ollut osa matkaa, joka vie meitä kohti työelämää, jossa on tilaa ihmisyydelle ja yhteiselle kasvulle.
Toivotamme sinulle rauhallista joulunaikaa, lempeää palautumista ja valoa uuteen vuoteen.
Kuljetaan eteenpäin yhdessä, antaen tilaa unelmille, oivalluksille ja hyvinvoinnille.
Iloista joulua ja onnellista uutta vuotta!
Lue myös: Helsinki Stars juhlii mestaruutta – nousu vitosdivariin varmistui!