Minä ja suhteeni monikulttuurisuuteen

Monikulttuurisuus on ollut osa elämääni niin kauan kuin muistan. Se ei ole minulle vain ilmiö tai keskustelun aihe, vaan se on osa identiteettiäni. Elän arkea, jossa kielet, kulttuurit ja näkökulmat sekoittuvat jatkuvasti. Samalla olen oppinut, että monikulttuurisuus ei ole aina helppoa. Se voi myös herättää epävarmuutta ja ulkopuolisuuden tunnetta.

Kokemus ulkopuolisuudesta

Olen ollut työpaikassa, jossa olin ainoa ulkomaalaistaustainen henkilö. Siinä tilanteessa en pystynyt täysin samaistumaan muihin. Ilmapiiri oli sellainen, että kantasuomalaisuus nähtiin normaalina, ja erilaisuutta ei juuri saanut tuoda esille.

Huomasin jääväni helposti hiljaiseksi. En ottanut puheenvuoroja, vaikka minulla olisi ollut ajatuksia. Jotenkin tuntui, että en kuulu täysin joukkoon.

Vaikka puhun kolmea kieltä ja käytän niitä aktiivisesti vapaa-ajallani, silti elämäni jakautuu kokemuksellisesti näiden kielten ja niiden kulttuurien välille. Se saa minut joskus tuntemaan, etten ole hyvä tai erinomainen missään niistä. Olen kohdannut ihmisiä, jotka puhuvat vain suomea, eivätkä ymmärrä kokemuksiani. Se on saanut minut kyseenalaistamaan itseäni myös suomalaisena, vaikka olen syntynyt Suomessa.

Kohtaaminen, joka muutti ajattelua

Nykyisessä työssäni sain mahdollisuuden haastatella kahta esihenkilöä, jotka olivat rakentaneet monikulttuurisen työyhteisön hyvin tietoisesti. Tilanne jännitti minua aluksi, mutta samalla se oli todella innostava. Sain tehdä jotain uutta ja merkityksellistä.

Haastattelun kautta opin yhden tärkeän asian: Monikulttuurisuutta ei voi jättää sattuman varaan, vaan sitä pitää johtaa!

Monikulttuurisia tiimejä johtavien esihenkilöiden toiminnassa korostui ennen kaikkea yksi asia: asenne. Esimerkiksi rekrytoinnissa tärkeintä ei ollut kielitaito tai aiempi osaaminen, vaan ihmisen suhtautuminen muihin ja halu tehdä yhteistyötä. He uskoivat siihen, että kieli ja ammattitaito kehittyvät ajan kanssa, mutta hyvää luonnetta ei voi opettaa niin helposti.

Heidän tavoitteenaan oli luoda ilmapiiri, jossa jokainen voi tuntea olonsa turvalliseksi ja ymmärretyksi. Tämä näkyi konkreettisina tekoina. He loivat yhdessä tiimin kanssa pelisäännöt, joiden avulla rakennettiin arvostavaa ja turvallista ilmapiiriä.

Lisäksi suomen kielen oppimista tuettiin aktiivisesti kursseilla, joita kuka tahansa saattoi vetää. Oppiminen ei ollut yksilön vastuulla, vaan yhteinen asia. Arjessa käytettiin myös leikkimielisiä keinoja, kuten “sakkoja”, jos puhuttiin muuta kieltä kuin suomea. Tämä teki oppimisesta rennompaa ja vähensi pelkoa tehdä virheitä.

Miksi tällä on merkitystä?

Olen itse kokenut, miltä tuntuu olla ulkopuolinen. Siksi ymmärrän, kuinka suuri merkitys on sillä, millainen ilmapiiri työpaikalla on ja miten työyhteisö ottaa mukaan. Kun ympärillä on ihmisiä eri kulttuureista, syntyy enemmän ymmärrystä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta vain, jos sille annetaan tilaa.

Monikulttuurinen työyhteisö ei automaattisesti toimi hyvin. Se vaatii tietoista työtä, avoimuutta ja halua ymmärtää toista.

Oma oivallukseni

Olen ollut kahdenlaisissa työympäristöissä:

1. sellaisissa, joissa olin ainoa erilainen
2. sellaisissa, joissa moninaisuus oli normaalia

Ero tuntuu valtavalta. Kun monikulttuurisuutta ei huomioida, syntyy helposti ulkopuolisuuden tunne. Mutta kun sitä johdetaan hyvin, syntyy yhteisö, jossa jokainen voi olla oma itsensä.

Monikulttuurisuus ei ole vain erilaisuutta. Se on mahdollisuus oppia, kasvaa ja ymmärtää enemmän – ihmisenä ja ammattilaisena. Se vaatii tekoja, johtamista ja ennen kaikkea asennetta eli halua nähdä ihminen taustan takana.

Toivon, että yhä useampi työyhteisö Suomessa ymmärtää tämän, koska silloin syntyy työpaikkoja, joissa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.