Ajatteluun lisää syvyyttä ja lisäoppia systeemisestä coachingista | BoMentis Coaching House

Ajatteluun lisää syvyyttä ja lisäoppia systeemisestä coachingista

Case Oivallustalo

Koulutus: Systemic Business Coach®

Heidi Argillander, Oivallustalon yrittäjä ja valmentaja osallistui Systemic Business Coach® -koulutukseemme ja kertoi mitä ajatuksia hänellä on tuoreiden business coachin oppien hyödyntämisestä jatkossa.

Koulutukseen lähtemisen taustalla oli Heidin henkilökohtainen kiinnostus valmentavaa johtajuutta kohtaan, johon liittyen hän olikin jo hankkinut pohjaksi koulutusta ja kursseja sekä lukenut paljon aiheesta.

”Halusin tietää valmentavasta johtajuudesta enemmän. Se jotenkin resonoi, että ihmisen oma oivallus kantaa pidemmälle kuin se että ns. kaadetaan vettä kaivoon. Halusin perehtyä siihen tarkemmin. Olen kiinnostunut systeemisyydestä paljon, koska emme elä tynnyrissä vaan olemme koko ajan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.”

Systemic Business Coach® -koulutus hyötykäyttöön

Heidille kävi koulutuksen aikana selväksi, että systeemisyyden ymmärtäminen vaatii asioiden tutkimista laajemmassa mittakaavassa. Hän on löytänyt myös tavan hyödyntää oppimaansa.

”Haluan käyttää omaan yritystoimintaan koulutuksessa saamiani coach-työkaluja, joiden myötä pääsen oivalluttamaan asiakkaita. Ohjaan ja autan aloittelevia hyvinvointiyrittäjiä löytämään sen, mitä heidän tekemisensä voisi olla ja miten tehdä maailmasta hieman parempi paikka.”

Aito coaching-treeni teki vaikutuksen

”Koulutus oli hyvä kokonaisuus, jossa oli paljon harjoituksia, vaihtelevissa olosuhteissa. Tiimi ja ihmiset vaihtuivat, joiden kanssa pääsi treenaamaan coaching-taitojaan. Itse sai myös koko ajan coachingia. Se on parasta antia, että samalla kun antaa niin myös saa itse.”

Bonuksena oma ajattelu laajentui

Heidi totesi saaneensa koulutuksesta monenlaista hyötyä, kuten käyttöön jääneet coachingin työkalut, joita hyödyntää yritystoiminnassa. Lisäksi mukaan matkaan jäi uusia tuttavuuksia, joiden kanssa on pidetty yhteyttä koulutuksen jälkeenkin. Bonuksena oman ajattelun havainnointi laajentui.

”Omaan ajatteluun on tullut uutta ulottuvuutta, mitä ei osannut odottaa koulutukselta. Ymmärrys siitä, miten oma ajatus toimii, on laajentunut.

Lämpimät terveiset kouluttajille!”

Lataa 3 tapaa haastaa -coachingopas

3 tapaa haastaa - coachingopas

Lataa opas, jossa on vinkkejä yhden coachingin ydintaidon eli haastamisen saloihin.

Lataa opas

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste