Johtoryhmän strategia ja toiminnan mittarit selkeiksi | BoMentis Coaching House

Johtoryhmän strategia ja toiminnan mittarit selkeiksi

Case HYKS Akuutti

Valmennus: Johtoryhmävalmennus

HYKS Akuutin johtoryhmä on kehittänyt toimintaansa BoMentis Oy:n valmentajan ohjauksessa. Prosessiin on kuulunut sekä johtoryhmän yhteisiä kehittämispäiviä että niiden välillä tapahtunutta johtoryhmän omatoimista kehittämistyötä.

HYKS Akuutin toimialajohtaja, professori Maaret Castrén toteaa, että lähtökohdat johtoryhmän kehittämiselle olivat vaativia:

Tavoitteemme oli yhdistää kahden hyvin erilaisen kulttuurin – päivystyksen ja ensihoidon – johtoryhmissä työskennelleet ihmiset yhdeksi, yhtenäiseksi Akuutin johtoryhmäksi. Kellään meistä ei myöskään ollut johtoryhmän kehittämiskokemusta, ja keskustelimme pitkään esimerkiksi siitä, puhummeko ylipäätään oikeista asioista johtoryhmässä.”

Akuutin johtoryhmällä on vielä matkaa kuljettavana, mutta Castrén on tyytyväinen kehittämisen ensimmäisiin tuloksiin:

Nyt meillä on työryhmässä selkeä kehityksen ajatus. Jokainen meistä haluaa miettiä, miten johtoryhmätyöskentelyä kehitetään! Olemme selkiyttäneet työtapaamme: johtoryhmään ei ole enää tuotu pikkuasioita ja olemme allokoineet enemmän aikaa sille, ettemme ole pelkkä kumileimasin vaan että pääsemme oikeasti keskustelemaan. Nyt tärkeitä kysymyksiä ovat strategia ja toiminnan mittarit. Lisäksi meidän täytyy rakentaa edelleen yhteistä näkemystämme johtoryhmätyöskentelystä. Sen tueksi aiomme lukea Johtoryhmästä tähtijoukkue -kirjaa luku kerrallaan ja keskustella sen pohjalta meille tärkeistä kysymyksistä.”

Mikä on ollut suurin hyöty?

Johtoryhmämme toimintaa leimaavat ympäristöstä tulevat ad hoc -muutokset, jotka ovat välillä suorastaan järkyttävän vaativia ja laajamittaisia. Ne vaativat jatkuvaa keskustelua ja yhteisiä päätöksiä. Suurimpana kehittämisen hyötynä näenkin sen, että nykyisin teemme päätöksemme yhdessä käymämme keskustelun pohjalta. Päätökset eivät ole minun vaan meidän.”

Yhteistyö BoMentiksen kanssa on kantanut hedelmää:

Olen tykännyt hirveästi meidän yhteisistä päivistä. Meille se kaikki on ollut uutta! Meillä on usein hirveä hoppu, mutta valmentajalla on hyvä ja rauhallinen tapa tehdä asioita, jolloin hän on ulkopuolisena saanut meidät pysähtymään, miettimään ja puhumaan.

Tavoitteena on ollut yhtenäisen johtoryhmän rakentaminen. Meidän kehitysprosessissamme clash on jäänyt vähäiseksi, eikä kahden kulttuurin välistä vastakkainasettelua ole syntynyt. Olemme yhteisellä agendalla. Siitä minulla on levollinen olo.”

Kirjanäyte: Johtoryhmästä tähtijoukkue

Johtoryhmän rautainen valmentaja Vesa Ristikangas tarjoaa parannuskeinot ja työkalut uudenlaisen menestyksen rakentamiseen.

Lataa näyte

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste