Matka työnohjaajasta systeemiseksi tiimicoachiksi
Saara Repo
KOULUTUS: Systemic Team Coach©
Sosiaalipsykologi Saara Revolla oli lähtötilanteessa paljon sekä teoreettista tietoa että käytännön taitoja ryhmien ohjaamiseen. Hän on tehnyt yli 30 vuotta työelämän kehittämistä erilaisissa rooleissa kuten esihenkilönä, työnohjaajana, kouluttajana ja kehittäjänä. Lisäksi hän oli käynyt yksilöcoaching-koulutuksen. Saara koki työidentiteettinsä kuitenkin enemmän työnohjaajaksi kuin coachiksi. Hän koki tarvitsevansa lisätaitoja myös tavoitteelliseen coachingiin.
”Halusin saada vahvistusta coachin identiteetilleni, jotta voisin sanoa olevani ylpeästi tiimicoach.”
Saara halusi tietää, mitä tiimicoachilla tarkoitetaan, että hän osaisi kertoa ja näyttää, miten tiimicoachausta tehdään. ”Halusin oppia uutta sen päälle, mitä jo osaan sekä kyseenalaistaa ja tiedostaa vanhoja käytäntöjäni.”
Tavoitteena kasvattaa ymmärrystä systeemisestä tiimicoachingista
Saara halusi myös sisäistää paremmin systeemisen ja valmentavan tiimicoachauksen viitekehyksen, ja yhdistää sitä aikaisempaan tietoon ryhmistä ja ryhmädynamiikasta. Hän toivoi saavansa innostavia sessioita ja uutta motivaatiota kehittää näitä taitoja ja ajattelua. Tavoitteenaan oli saada uusia virikkeitä käytännön tiimicoachaukseen sekä laajentaa asiakaskuntaa yrityspuolelle. Tavoitteena oli oivaltaa yritysmaailman diskurssia ja logiikkaa, että voisi rohkeasti edetä myös niille markkinoille.
Saara nosti esiin mielenkiintoisena kehitysteemana myös vuorovaikutteisen oppimisen, erityisesti dialogin vertaisryhmien ja kouluttajien kanssa.
Konkreettisia hyötyjä / työkaluja ja uutta verkostoa
Saaralle Systemic Team Coach© -koulutus oli tärkeä oppimisprosessi, jonka hyödyt hän kiteytti seuraaviin neljään kohtaan
- Palautetta: ”Sain mahdollisuuden harjoitella parin kanssa tiimicoachausta yrityskontekstissa. Palautteen pohjalta tiimicoachaus oli myös hyödyttänyt asiakastiimiä.”
- Verkosto laajeni: ”Pääsin tutustumaan samasta aihealueesta kiinnostuneisiin ihmisiin.”
- Työkaluja arkeen: ”Erityisesti mieleen tulee erilaisten ennakkokyselyjen hyödyntäminen.”
- Mallioppimista: ”Oli arvokasta että koulutuksessa sai tavata useita teidän kouluttajia. Jokaisella oli erityistä annettavaa.”
Loppusanoiksi Saara halusi vielä jakaa kannustavat sanat BoMentis – Coaching House osaaville kouluttajille. ”Jatkakaa laadukasta työtänne”