Pandemian suhteen emme voi vielä hengähtää, mutta sanotaan, että johtajien ei pitäisi antaa hyvän kriisin mennä hukkaan, joten olen alkanut miettiä mitä tästä olen oppinut ja mitä haluan mahdollisesti viedä koronakevään jälkeiseen elämään.
Olen vuosia työskennellyt fyysisesti kaukana suurimmasta osasta organisaatiotamme. Etätyö ei ole minulle ongelma. Nyt kun se viime kuukaudet on ollut päivittäistä, se on kuitenkin tuonut mukanaan uusia näkökulmia. Plussaa on, että maaliskuun intensiivisimpien viikkojen jälkeen olen saanut työmatkaan kuluvan ajan itselleni. Miinusta taas, että introvertillekin liika yksin tekeminen on liikaa ja oma jaksaminen on ollut äärirajoilla.
Olen työmatka-ajan käyttänyt ruumiin ja sielun hoitoon: liikunnalla, lukemisella, äänikirjojen ja podcastien kuuntelemisella, koiraleikeillä, ruuanlaitolla ja puutarhanhoidolla. Tämän ansioista olen itse jaksanut ja tämän ajan olen jatkossakin päättänyt itselleni raivata, sillä lentokoneen happinaamarivertaus on osuva. Haluan jatkossa puhua tästä enemmän työssäni.
Monet hetket olen käyttänyt myös sen pohtimiseen mikä on tärkeää ja mihin haluan eniten jatkossa panostaa. Ainekset ovat samat, joiden avulla uskon meidän parhaiten tästä selviävän:
🖤 Välittäminen ja kunnioitus
🖤 Yhteistyö ja vastuullisuus
🖤 Positiivinen mieli ja ketteryys
🖤 Kommunikointi ja läpinäkyvyys
🖤 Kurinalaisuus ja keskittyminen
Ines Rantanen, Vice President, Almaco Oy
Asiakastarinoita
Johtoryhmävalmentaja haastaa virtuaalisestikin
Case Aitomation Oy
Valmennus: Johtoryhmävalmennus
Virtuaalisesti toteutettu johtoryhmävalmennuksemme toteutui erinomaisesti. Mahtavaa Vesa Ristikankaassa valmentajana on se, että hän ei päästä helpolla. Hän oli koko ajan johtoryhmän pulssilla. Haastoi ja puski meitä puhumaan niistä asioista, joista meidän pitääkin puhua. Sama toteutui virtuaalisesti ja kasvotusten toteutetussa valmennuksessa. Kiitos!
Kaikki asiakastarinat