Kohtaaminen, kannustus ja yhteinen suunta – tiimityön kolme kulmakiveä
Blogit
Monessa organisaatiossa toivotaan parempaa yhteistyötä ja vahvempaa tiimihenkeä. Mutta mitä se oikeasti vaatii? CrossFit Härän boksimanageri Roope Pulkkinen on rakentanut boksille yhteisön, jossa yhteistyö ja yhteenkuuluvuus ovat arjen ytimessä. Valmentajamme Anna Lönnroth haastatteli Roopea siitä, mitä työelämä voisi tästä otteesta oppia.
”Meillä on kaksi salia, ja välillä ihmiset eivät ole koskaan tavanneet toisiaan. Siksi järjestetään tiimikilpailuja, joissa joukkueet arvotaan. Se yhdistää.”
Vaikka hyvä ilmapiiri on tärkeää, ei tiimityö toimi ilman selkeitä tavoitteita. Roopen mukaan yksi salin tärkeimmistä työkaluista on tavoitetapaamiset. Niissä asiakkaat pohtivat yhdessä coachin kanssa, mikä juuri heitä motivoi – ja millä tavalla he haluaisivat kehittyä.
”Ei kaikilla tarvitse olla kisatavoitteita. Jollekin se voi olla 2–3 treeniä viikossa, toiselle parempi jaksaminen arjessa.”
Sama pätee työpaikoilla. Kun tiimillä on yhteinen ja merkityksellinen tavoite, sitoutuminen kasvaa. Ihmiset tietävät, miksi tekevät työtään ja mihin suuntaan ollaan menossa. Ja kun tavoitetta kohden kuljetaan yhdessä ja nähdään sekä kannustetaan toisia – syntyy aito yhteistyö.
Roopen kertoma esimerkki laitteiden jakamisesta salilla on yksinkertainen mutta tehokas. Kun on pakko kysyä toisen nimi tai painomäärä, syntyy kontakti. Ja siitä voi lähteä liikkeelle vaikka ystävyys.
Samaa voi toteuttaa myös työyhteisöissä. Pieni kysymys, huomio tai tsemppaus voi olla ratkaiseva: ”Huomasin, miten hienosti hoidit tuon tilanteen.” Tai: ”Miten voisin auttaa?” Tällaiset hetket rakentavat luottamusta ja tunnetta siitä, että tiimissä ollaan yhdessä – ei vain samassa paikassa, vaan aidosti yhdessä tekemässä.
Valmentava ote työssä on juuri tätä: yksilöllistä kohtaamista, rohkaisua ja yhdessä ajattelun tukemista. Roopen tapa toimia salilla – nähdä ihminen, tunnistaa hänen motivaationsa ja mahdollisuutensa – toimii myös tiiminvetäjän arjessa.
”Mitä kauemmin asiakas on käynyt, sitä paremmin hänet oppii tuntemaan – missä mennään ja mitä kannattaa tänään kokeilla.”
Sama koskee työtiimiä. Johtaja, joka tuntee tiiminsä vahvuudet ja tukee jokaista kehittymään, luo kulttuurin, jossa uskalletaan, onnistutaan ja opitaan yhdessä.
Fiilis + Fokus = Menestyvä tiimi
Tiimi, jossa moikataan, tsempataan ja pysähdytään toistensa äärelle, rakentuu luottamuksen varaan. Kun tähän lisätään selkeä tavoite ja suunta, syntyy tuloksia – ja merkityksellisyyttä. Juuri sitä, mitä työelämä kaipaa.

Valmentava tiimin johtaminen on moderni ja tehokas lähestymistapa, joka keskittyy tiimin jäsenten kehittämiseen ja heidän potentiaalinsa maksimoimiseen. Tämä johtamistyyli eroaa perinteisestä hierarkkisesta johtamisesta, jossa johtaja antaa käskyjä ja odottaa niiden noudattamista. Sen sijaan valmentava johtaja toimii mentorina ja tukijana, auttaen tiimin jäseniä löytämään omat ratkaisunsa ja kehittämään taitojaan. Tämä lähestymistapa tuo mukanaan monia merkittäviä hyötyjä, jotka vaikuttavat sekä yksilöihin että koko organisaatioon. (Valmentava tiimin johtaminen – yhdessäohjautuvuus ja systeeminen ajattelu onnistumistekijöinä. Marjo‑Riitta Ristikangas, Anna Lönnroth, Victoria Ristikangas ja Vesa Ristikangas, 3.painos 2024)