Vieraskynä: Johtamiseen kannattaa panostaa pitkäjänteisesti, Jari Vihervuori | BoMentis Coaching House

Vieraskynä: Johtamiseen kannattaa panostaa pitkäjänteisesti, Jari Vihervuori

Blogit

Monet yritykset ovat panostaneet johtamiseen – miksi se juuri nyt olisi erityisen tärkeää?

Johtamisen systemaattinen pitkäjänteinen kehittäminen on sekä yksilöille sekä koko työyhteisöille erittäin tärkeää jatkuvasti muuttuvassa ympäristössämme. Oma ajatukseni pohjautuu siihen pitkäaikaisempaan muutokseen liiketoiminnoissa, jossa työntekeminen ja sen johtaminen on kehittynyt aikanaan palvelemaan teollista toimintaympäristöä.

Työtä on tehty kiinteässä toimipaikassa hyvinkin ennustettavassa toimintaympäristössä etukäteen hiotuilla toimintamalleilla, jossa johtaminen on ollut enemmänkin keskittynyt asioiden suorittamiseen kuin varsinaisesti ihmisten johtamiseen. Samankaltainen toimintaympäristö on myös ollut aikaisemmin vahvasti edustettuna johdettaessa myynnin sekä asiakasrajapinnan toimintoja ja siinäkin on erityisesti keskitytty suorituksen kehittämiseen saavuttaaksemme ennalta asetetut tavoitteet.

Yritysten siirtyminen liiketoiminnassa tuottamaan enemmän asiantuntijapalveluja sekä samanaikainen teknologian kehitys on mahdollistanut tilaus -ja asiakaspalvelu perusprosessien automatisoinnin, joka on vähentänyt tarvetta johtaa yksikertaisten asioiden suorittamisen sujuvuutta. Tämän lisäksi toimintaympäristössä tapahtuvien muutosten nopeutuminen on omalta osaltaan asettanut uusia odotuksia johtamisen uudistumiselle sekä yrityskulttuurin kehittämiselle.

Mitä tämä merkitsee minulle?

Jatkuvan muutoksen johtaminen ja toimintatapojen uudistaminen on asettanut minulle tarpeen kehittyä monipuolisemmaksi johtajaksi. Valmentaminen, välittäminen, luottamus, merkityksen kautta johtaminen sekä yhteisten päämäärien selkeys ovat avainasioita menestykseen.

Liiketoiminnan menestyksekäs kehittäminen vaatii minulta tehokuutta tiimityöskentelyssä sekä ketterää sisäisten verkostojen johtamista. Luottamuksen saavuttaminen sekä erilaisuuden hyväksyminen ovat avainasioita rakentaessani menestyvää tiimiä sekä koko työyhteisöä. Saavuttaaksemme tämän olen panostanut avoimeen vuorovaikutuksen sekä yhteisen päämäärän kirkastamiseen. Luottamuksen rakentaminen tiimissäni on vaatinut minulta myös sitä, että panostetaan aikaa ymmärryksen luontiin siitä mitkä ovat henkilöiden omat tyypilliset tavat toimia ja kommunikoida erilaisissa tilanteissa. Se on auttanut minua sekä koko tiimiämme huomiomaan erilaisuuden sekä hyödyntämään joukkueen parhaat ominaisuudet sekä sujuvoittamaan kommunikointia tiimin sisällä, joka omalta osaltaan ehkäisee tehokkaasti väärien johtopäätösten syntymistä käyttäytymisemme perusteella.

Jokainen päivä on uusi mahdollisuus oppia jotain uutta. Minulle on ollut erittäin tärkeää oppia käsittelemään myös tunteita tiimissä sekä työyhteisössä, koska perusluonteeltani olen hyvinkin tavoite- ja asiakeskeinen – tämä on korostunut etenkin ongelmatilanteissa, joissa olen liiankin usein tarjonnut omaa suoraviivasta ratkaisuani ja samalla hidastanut henkilön tai tiimin oppimista sekä sitoutumista.

Olen myös oppinut, että yhteinen matka kohti päämäärää on voimaannuttavampi tapa saada uudet toimintatavat vietyä käytäntöön, kun yksittäisten välitavoitteiden saavuttaminen alkuperäisen aikataulun tai suunnitelman mukaisesti, niitä kuitenkaan täysin sivuuttamatta. Yllättävät ja nopeat muutokset markkinoilla vaativat ketteriä tapoja vasta niihin ja näinä hetkinä mitataan ulos sekä johtamisen osaaminen, että koko organisaation kyky sopeutua muuttuvaan tilanteeseen. Näissä hetkissä vahvat organisaatiot ja johtajat selviytyvät voittajina.

Minulle jatkuva avoin palautteen pyytäminen ja antaminen ovat oivia tapoja monitoroida omaa kehittymistäni sekä juhlistaa yhdessä onnistumisia. Tämä oppimisen ja oivaltamisen matka on enemmänkin maraton juoksu kuin lyhyt sprintti ja näin sen kehittämiseenkin pitää panostaa systemaattisesti sekä pitkäjänteisesti. Johtamisen sekä yrityskulttuurin kehittäminen ei ole vain johdon yksinoikeus, vaan sen kehittämiseen ja rakentamiseen osallistuu koko henkilöstö, mutta johtajan on otettava vastuu sen mahdollistamisesta, sitä emme voi ulkoistaa tai valtuuttaa kenellekään muulle.

Jari Vihervuori

Senior Vice President: Finland, Russia, Baltic States, Belarus and Ukraine, Lindström Oy
Managing Director: Comforta Oy

Asiakastarinoita

Miksi edistää valmentavaa johtajuutta? Asiantuntijat vastaavat | Lindström & BoMentis

Case Lindström

Valmennus: Valmentava johtaminen

Mitä on valmentava johtaminen ja miksi sen edistäminen organisaatiossa kannattaa? Lindströmillä valmentavan johtamisen kulttuuria on lähdetty rakentamaan yhdessä BoMentis Coaching Housen kanssa. Tällä videolla Lindströmin ja Bomentiksen asiantuntijat kertovat, miksi ja miten me yhdessä edistämme valmentavaa johtajuutta.

Lue lisää

Kaikki asiakastarinat

Kirjanäyte: Johtoryhmästä tähtijoukkue

Johtoryhmän rautainen valmentaja Vesa Ristikangas tarjoaa parannuskeinot ja työkalut uudenlaisen menestyksen rakentamiseen.

Lataa näyte

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste