Yksinäisyys, mitä jos joku kysyisi kuulumisiani…

Moni on yksinäinen. Se on nykypäivän ”riesa”. Olla yksin kokemuksellisesti, vaikka olisikin muiden seurassa. Ne, jotka eivät koe yksinäisyyttä, eivät tällaista yksinäisyyttä ymmärrä tai se voi olla vaikeaa ymmärtää.

Tiedätkö, että sinunkin työkavereissasi voi olla yksinäisiä ihmisiä, koska yksinäisyys ei näy päällepäin. Yksinäisyys on kokemus. Älä mitätöi sitä, vaikka itse et yksinäisyyttä kokisikaan. Haluaisitko sinä olla ystävä tai ainakin ystävällinen kollegallesi tai pomollesi tai johdettavallesi, joka kaipaa ihmisläheistä kontaktipintaa työpäivänä tai töiden jälkeen?

Kun puhutaan yksinäisyydestä, tulee helposti mieleen ihminen, jolla ei ole ystävää tai läheistä, jolle puhua. Jotenkin erakko. Mutta se ei mene niin. Yksinäisyyden kokemus on valitettavan yleistä ja hyvin monisyistä, ja siksi se koetaankin usein myös häpeällisenä.

Yksinäisyys voidaan jakaa kahteen erilaiseen kokemukseen – sosiaaliseen ja emotionaaliseen.  Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, että ihminen toivoisi enemmän ystäviä kuin mitä hänellä on. Joskus se on sitä, että ihmisellä ei ole yhtään ystävää tai sitten on vain yksi tai kaksi. Joillekin yksikin hyvä ystävä riittää. Jotkut tarvitsevat elämään monia kontakteja, joihin olla yhteydessä, joten tätä muotoa ei pidä myöskään vähätellä.

Emotionaalinen yksinäisyyttä on hankalampi ja paljon vaikeampi tunnistaa, koska se tarkoittaa sitä, että ei ole kokemuksellisesti kenenkään kanssa samalla aaltopituudella tai ei ole ihmistä, jonka kanssa saisi olla oma itsensä. Tällainen henkilö voi olla työyhteisössäsi myös se, joka on suosittu ja se mukava ihminen. Haastavaa tässä on todella se, että kyseinen ihminen voi kokea itsensä ulkopuoliseksi silloinkin, kun on muiden seurassa.

On noloa olla suosittu, hyvä ja mukava ja kuitenkin yksinäinen. Tällaista emotionaalista yksinäisyyttä kokeva ihminen ei yleensä halua kertoa asiasta muille vaan yrittää kovasti sopeutua joukkoon, työyhteisöön. Valitettavasti kova suorittaminen voi jopa vahvistaa kokemusta siitä, että on vääränlainen ja erilainen tai liian outo: ”En pysty liittymään.”

Miksi tämä yksinäisyysteema on tärkeä?

Siksi, että tällä emotionaalisella yksinäisyydellä on yhteys hyvinvointiin, sitä heikentäen. Mitä kauemman ihminen on yksin ilman kokemuksellista liittymistä toisiin ihmisiin ja työyhteisöön, sitä todennäöisemmin siitä voi tulla erilaisia psyykkisiä oireilua kuten ahdistusta, masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa tai jopa sairastumisia. Ja jos näitä matalapaineisia ajatuksia ei saada kiinni riittävän ajoissa, niin ne voivat jopa voimistua itsetuhoisiksi ajatuksiksi ja silloin on vielä vaikeampi hakea yhteyttä toisiin.

Helpoin tapa työyhteisöissä olisi tarttua tähän yksinäisyysongelmaan olisi lisätä ”Mitä sinulle kuuluu?” -kysymystä ja kuunnella oikeasti mitä toinen vastaa. Kiinnostua toisen elämästä ja kokemuksista. Esihenkilönä ota ”Mitä sinulle kuuluu?” -kysymys 1-t-1-kohtaamisiin. Työntekijänä ota ko. kysymys arjen kohtaamisiin kollegojen kanssa. Myös hyvien huomeneiden huikkaaminen hymy huulilla, voi olla monelle ilostuttava kokemus ja laukaista arjen ahdistuskokemusta ja luo siltaa kohtaamisille.

Koronavuosien jälkeinen aika herätti

Heräsin yksinäisyys-teemaan koronavuosien jälkeen yhdessä työyhteisövalmennuksessa, jossa oli terveydenhuollon asiakaspalvelijoita ja heidän esihenkilönsä. He nostivat esille sen, että asiakkaita he osaavat edelleen kohdella paremmin kuin toisiaan. Asiakkaisiin sai kontaktin, mutta työyhteisön jäsenet olivat jääneet jonnekin kauas, ja vähän pelottavastikin tuntemattomaksi. Ei ollut enää tuttuja, joiden kanssa höpötellä mitä sattuu asioita ja taivastella turhanpäiväisyyksiä.

Päädyimme yhdessä heidän kanssaan siihen, että aktivoimme yhdessä kuulumisten kysymisen ja sovimme, että jatkossa kohdellaan toisiaan kuin tavallisina ihmisinä, eikä enää liian vieraina, vaan opetellaan uudestaan tuntemaan toisemme.

Mitä on oikea kohtaaminen ja suhde?

Ihmiselle on oleellista tulla nähdyksi ja tulla kuulluksi niin töissä kuin vapaallakin. Kohtaamista on mahdollista tapahtua, jos siinä on vuorovaikutusta eli kahdensuuntaista vaikuttamista; sinä vaikutat minuun ja minä sinuun.

Aidon kohtaamisen myötä hitsaannumme tiimeiksi, lämminhenkiseksi työyhteisöksi, jossa osaamme tehdä aidon oikeasti asiakaskeskeistä työtä ja innostua kehittämisestä, koska osaamme käsitellä rakentavasti konflikteja. Tällaisessa tilanteessa huomaamme myös hyviä juttuja, mutta myös toisia ihmisiä ihan vain ihmisinä.

Jotta voimme kohdata ihmisen ilman, että hän valuu yksinolemisen tilaan, vaaditaan työyhteisön jäseniltä valmentavia vuorovaikutustaitoja, joita ovat toisten arvostaminen, empatia, kiinnostus, kuunteleminen, kysyminen, kannustaminen, kiittäminen, ihmetteleminen ja myös haastaminen. Älä päästä aina toista vähällä, vaan tarjoa toiselle mahdollisuus ajatella ja kokea ihan oikeasti.

Opettakaa toisianne, jos teillä ei ole riittävästi valmentavia vuorovaikutustaitoja. Kollegoilta on helpointa ottaa vinkkejä ja myös palautetta vastaan, koska olemme tasavertaisia ja näin voidaan välttää valta-aseman tuoman haasteet. Joskus meidän tulee opetella sanomaan hyvää huomenta ja kiittää hyvästä työpäivästä eikä vain kadota työpisteeltä puhumatta kenellekään sanaakaan. Muista, että omalla mallilla on iso vaikutus toisiin.

Älä kuvittele, että toisten töihin puuttumattomuus ja seinäkukkasena oleminen on hyödyllistä – ei ole. Opetelkaa hyviä kohtaamisen taitoja ja pyytämään apua sekä tarjoamaan apua, vaikka toinen ei sitä ymmärtäisikään pyytää. Älä luota, että joku toinen hoitaa. Ota sinä vastuu yhdessä toisten kanssa ja rakenna parempaa työyhteisökulttuuria, jossa kaikkien on hyvä olla.

Muista, että yksinäiset toivovat, että joku kysyisi kuulumisia ja kohtelee kuin normaalia, tavallista ja näkyvää ihmistä.