Pysäyttävä lukukokemus | BoMentis Coaching House

Pysäyttävä lukukokemus

Uutiset

BoMentis-valmentajien Marjo-Riitta Ristikankaan ja Leni Grünbaumin Valmentava esimies-kirjan julkistustilaisuus pidettiin Talentumin tiloissa perjantaina 13.6. Tilaisuudessa oman puheenvuoronsa piti myös Fujitsun henkilöstöjohtaja Terhi Pietari. Hän oli saanut kirjan luettavakseen jo käsikirjoitusvaiheessa. Lukukokemus oli ollut Pietarille hyvin pysäyttävä.

Pietari kertoi puheenvuorossaan, miten kirjan lukeminen oli herättänyt uudestaan eloon jo vähän hautautuneen ajatuksen valmentavan esimiestyön voimasta. Hän olikin lähtenyt miettimään omaa esimiestyötään ja siinä kehittymistä, kiitos kirjan hyvin käytännönläheisen otteen. Kirjan lukuisat työkalut olivat helposti siirrettävissä suoraan omaan arkeen. Terhi Pietari kiittikin kirjoittajia konkreettisista menetelmistä, joista välittyi hyvin valmentava ajattelu- ja johtamistapa.

Terhi Pietarin tie HR-ammattilaiseksi on lähtenyt liikkeelle Pohjanmaalta, Kauhavalta. Pohjalainen suorapuheisuus myös välittyi Terhin mukaan uunituoreesta kirjasta. Kun asiat ilmaistaan sellaisena kuin ne ovat, ilman turhia koukeroita, lukija saa siitä enemmän irti. Esimiestyötäkään on turha Terhin mukaan tehdä liian monimutkaiseksi. Tueksi tarvitaan ajattelua, joka on jalat maassa ja joka on helposti sovellettavissa arkeen.

Terhi Pietari ennustikin syntyneelle kirjalle merkittävää kysyntää. Suomi tarvitsee enevässä määrin valmentavaa otetta, ja siihen tarpeeseen uusi kirja tarjoaa hyviä vaihtoehtoja ja ajattelun herättäjiä.

Katso Terhi Pietarin puheenvuoro kirjan julkistustilanteessa 13.6.2014.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste