Systemic Team Coach -koulutuksellemme on myönnetty kansainvälinen laatu-tunnustus
Palveluyrityksen tiimi oli jo pidempään kohdannut erinäisiä haasteita. Tiimin keskinäinen luottamus ei ollut vahvaa, kommunikaatio rakoili ja roolituksessa oli päällekkäisyyksiä. Tiimi oli toisin sanoen hieman hukassa, eikä se ollut saavuttanut tavoitteitaan edelliseen kahteen kvartaaliin.
Tiimi oli yrittänyt ratkaista ongelmiaan keskenään, mutta tulokset olivat olleet vaatimattomia. Niimpä tiimi päätti etsiä ulkopuolista apua – he palkkasivat itselleen tiimicoachin. Tiimicoaching-prosessi oli tehokas väline tiimin haasteiden kapittamiseen ja tiimi saavutti tavoitteensa heti seuraavassa kvartaalissa.
Miten aloittaa tiimicoaching-prosessi?
No, miten esimerkiksi yllä kuvattua vastaava tiimicoach-prosessi pistetään liikkeelle? Entä minkälaisia työkaluja ja taitoja onnistuneeseen asiakaskokemukseen tarvitaan? Kuinka omaa henkilökohtaista tiimicoachin kädenjälkeä voi hyödyntää tiimin hyväksi? Mistä löytää rohkeutta haastaa tai pysäyttää tiimiä vaikeissa tilanteissa?
Vastaukset kysymyksiin ja moneen muuhun saat Suomen parhaasta tiimicoaching-koulutuksesta. Laaja-alaiset, korkealaatuiset ja käytännönläheiset tiimicoaching-taidot saat siis nyt myös EMCC Globalin Team Coaching Quality Award eli TCQA-laatupalkinnon omaavasta Systemic Team Coach -koulutuksesta.
Tiimicoach-koulutukselle myönnetty kansainvälinen laatu-tunnustus
Tiimicoaching-koulutus Systemic Team Coach akkreditoitiin ensimmäisenä Suomessa EMCC:n arvostetulla TCQA-laatupalkinnolla Practitioner-tasolla. TCQA-laatupalkinto on viesti siitä, että Systemic Team Coach -koulutus täyttää alan tiukimmatkin standardit. Kansainvälinen akkreditointi on lupaus korkealaatuisesta koulutuksesta. TCQA-laatupalkinto on osoitus ammattiosaamisestamme sekä siitä, että olemme sitoutuneita tarjoamaan parasta mahdollista palvelua asiakkaillemme.
Koulutuksen käytyäsi (ja muiden kelpoisuusehtojen täyttyessä) voit suoraan hakea itsellesi EMCC:n tiimicoaching-sertifiointia eli Team Coaching Individual Accreditation, ITCA:ta Practitioner-tasolla. Tiimicoachin kansainvälinen sertifiointi, eli ITCA on myös kilpailuetu potentiaalisten tulevaisuuden tiimicoaching-asiakkaiden silmissä, sillä se on laadun tae.