10 kertaa parempi kuuntelija ja vaikuttavampi vuorovaikuttaja
Anja Kajander
Koulutus: Systemic Business Coach®
Tarve kehittyä ja laajentaa kuuntelemisen ja vaikuttamisen taitoa johti koulutuksen pariin
Anja Kajander, (CEO, hallitusammattilainen) on pitkään ollut kiinnostunut itsensä kehittämisestä. Lisäkoulutuksen hankkimiselle oli useita syitä, mutta yksi tärkeimmistä oli se, että hän halusi laajentaa ja syventää osaamistaan.
”Jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen on aina ollut minulle tärkeää. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä päivittää omaa kuuntelemisen ja vaikuttamisen taitoa. Halusin oppia jotain uutta ja laittaa itseni epämukavuusalueelle.
Olen osallistunut Vesa Ristikankaan ylimmän johdon ryhmäcoachingiin pariinkin otteeseen, ja koin coachingin vaikuttavuuden merkitykselliseksi. Halusin kehittää omia vuorovaikutuksen, vaikuttamisen ja johtamisen taitojani.”
Lisäksi Anja pohtii myös omaa tulevaisuuttaan ja uraansa: ”Taustalla on ovi auki sille, että omassa ammatillisessa työportfoliossani coaching voisi olla yksi tulevaisuuden sivujoki. Tavoite on ehdottomasti jatkokouluttautua, harjoitella paljon ja edetä sertifiointiin asti.”
Systemic Business Coach® -koulutuksen monipuolinen rakenne vei nopeasti käytäntöön
Anja koki koulutuksen käytännölliset harjoitukset erityisen mielekkäinä. Parasta antia Anjalle oli koulutuksen loppupuolen intensiiviset harjoitustreenit, joissa hän huomasi pystyvänsä auttamaan toisia oivaltamaan asioita, ottamaan vastuuta ja löytämään suuntaa.
”Ihan mahtava fiilis, kun huomaa, että pystyy auttamaan jotakuta oivaltamaan asioita, nauttimaan tekemisestä ja löytämään suuntaa. Tähän tunnelmaan pääsi jo harjoittelun alussa, ja uskon, että ollaan vasta alkumetreillä.
Kombinaatio teoriaa, luentoja, itseopiskelua ja harjoittelua ryhmän sisällä oli täydellinen. Pääsimme nopeasti harjoittelemaan oikeiden coachattavien kanssa, mikä oli sekä pelottavaa että todella hyödyllistä.”
Kuuntelutaidoista vaikuttamiseen – näin koulutus muutti tekemistä
Anja kokee koulutuksen parantaneen hänen ammatillisia taitojaan merkittävästi. ”Olen varmasti noin 10 kertaa parempi kuuntelija kuin ennen koulutusta. Työkalupakkini on kasvanut, ja ymmärrän nyt, kuinka toisen ihmisen potentiaali saadaan paremmin käyttöön.”
Koulutuksessa opitut taidot eivät jääneet vain teoreettisiksi, vaan niitä voi hyödyntää monissa eri tyyppisissä työkuvioissa jatkossa. Lisäksi antoisat keskustelut muiden kurssilaisten kanssa toi syvyyttä opiskeluun ja sparrailu mielenkiintoisten teemojen äärellä jatkuu varmasti koulutuksen jälkeenkin.
”Asioita tapahtuu, ja omistautuminen, sitoutuminen ja vaikuttavuus lisääntyy. Uusi ammatillinen verkosto on myös yksi koulutuksen suurimmista hyödyistä. Ryhmä oli tiivis ja antoi todella paljon.”
Ammattimainen, tavoitteellinen ja vaikuttava koulutus
Anjalta satoi kiitosta myös koulutuksen tiimihenkeä kohtaan. ”Kouluttajat onnistuivat luomaan erinomaisen tiimihengen ryhmäämme. Meistä varmasti tulee tiivis alumniporukka, ja sekin on arvokasta verkostoitumista.”
”Loistavat kouluttajat, todella paljon kiitoksia! Ammattimaiset, tavoitteelliset ja rennot valmentajat – tämä no-bullshit tyyppinen koulutus sopi minulle erittäin hyvin.”