Opi innostamaan ja energisoitumaan
On tärkeää ymmärtää, että olemme ihmisinä erilaisia ja eri elämäntilanteessa, ja että me innostumme eri asioista. Oppikaamme arvostamaan yksilöllisiä eroavaisuuksiamme!
Maarit Parkkola, HR Manager, tutki useita eri koulutusvaihtoehtoja.
Useat koulutukset tuntuivat kovin raskailta ja pitkiltä kokonaisuuksilta suorittaa työn ohessa. Systemic Business Coach® -koulutus oli kompakti ja tiivis kokonaisuus. Lisäksi systeeminen lähestymistapa vastasi eniten omaa tapaani hahmottaa maailmaa ja ihmisten toimintaa.”
Systemic Business Coach® vahvisti kokemuksiani vuorovaikutuksen voimasta; toisaalta se tarjosi vanhan vahvistamista, mutta myös yllätyksiä. Läsnäololla ja inhimillisyydellä, hyväksynnällä ja kuuntelemisella voidaan luoda uskomattomia kohtaamisia ja muutoksia, samalla voi yllättää myös itsensä. Pystyn hyödyntämään koulutusta omassa HR-työssäni, kun kohtaan ihmisiä ja esimiehiä erilaisissa tilanteissa. Koulutus antaa myös paljon työkaluja ja uutta näkökulmaa esimiestyöhön.
Mikä saa meidät tekemään asioita ja päätöksiä omassa elämässämme. Mitä tukea ja apua tarvitsemme tällä matkalla? Ihminen on systeeminen kokonaisuus, joka vaikuttaa ja johon vaikutetaan. Opin hiljaisuuden ja kuuntelun voiman – tämä usein häviää kiireisessä työympäristössä. Kysyn enemmän kuin vastaan. Esimiestyössä ja johtamisessa tarvitaan edelleen runsaasti työtä sen eteen, että siirrymme henkilöstön potentiaalin hyödyntämiseen ja vastuuttamiseen. Oppimismatkani jatkuu edelleen!
Avartavat ja innostavat harjoitteet. Ryhmän yhteiset keskustelut olivat loistavia! Itsensä likoon laittaminen ja myös omien ennakkoluulojen bongaaminen. Työkaluja ja tavoitteellisuutta omaan HR-työhön ja valmentamiseen.
Kaikille, jotka haluavat syventää omaa osaamistaan vuorovaikutteisesta vaikuttamisesta ja muutostyökaluista. Koulutus antaa mahdollisuuden kohdata omia rajoitteita ja ennakkoluuloja. Se antaa taitoja ja näkemystä myös omaan esimiestyöhön ja johtamiseen. Voin suositella koulutusta HR-asiantuntijoille, esimies- ja johtotehtävissä toimiville sekä muille arjen valmentajille ja sparraajille.
Maarit Parkkola, HR Manager
On tärkeää ymmärtää, että olemme ihmisinä erilaisia ja eri elämäntilanteessa, ja että me innostumme eri asioista. Oppikaamme arvostamaan yksilöllisiä eroavaisuuksiamme!
Pelkoa voi ilmetä esimerkiksi töissä, uuden oppimisessa, ihmissuhteissa tai jopa henkilökohtaisissa tavoitteissa. Pelko epäonnistumisesta voi aiheuttaa ahdistusta, stressiä ja siten estää usein ihmisiä ottamasta riskejä tai yrittämästä uusia asioita.