Ulkopuolista sparrausta johtoryhmäämme? Kyllä, sitä tarvitaan! | BoMentis Coaching House

Ulkopuolista sparrausta johtoryhmäämme? Kyllä, sitä tarvitaan!

johdon tiimivalmennus

Terveydenhuollon johdon jäseniä osallistui johdon omaan tiimivalmennukseen. Organisaatiossa aloitettiin palveluiden uudistamisen kokonaisuus jossa myös osana kokonaisuutta uudistettiin johtamismallia.

Muutoksen myötä tuli esille tarve saada lisää ymmärrystä tiimityöskentelystä, tiimiosaamisesta ja tiimin johtamisesta. Koska pohjalla oli hyviä kokemuksia BoMentiksen kanssa aiemmin tehdystä yhteistyöstä, lähti muutoksen tuki sutjakkaasti liikkeelle.

Johtoporras tiimiytyi

Valmennuksessa pääsimme oikeasti oppimaan uutta yhdessä.

Yksi tärkeimmistä asioista oli se, että me teimme tätä yhdessä. Meillä oli johto ja esihenkilöt yhdessä oppimassa uutta. Tiimiytyminen tapahtui osana prosessia.

Meillä oli valmennuksissa erittäin hyvä teoriapohja. Harjoittelimme käytännössä teoreettisia asioita emmekä pelkästään viisastelleet. Saimme myös hyvät välitehtävät, joissa asioita vietiin käytäntöön ja arjen tilanteissa harjoiteltiin näitä asioita ja menetelmiä.

Ja valmennuksissa palasimme aina tehtäviin, joita meillä oli välijaksolla ollut. Näistä tuli semmoinen jatkumo, joka eteni systemaattisesti.”

Johdon tiimivalmennus toteutettiin osallistavalla tavalla, mikä pakotti kaikki osallistujat olemaan läsnä hetkessä ja keskittymään itse asiaan. Ei pystynyt keskittymään muihin asioihin. Oli oltava osa valmennustiimiä.

Opimme keskustelemaan

Valmennus toteutettiin siten, että osallistujien välille syntyi avointa vuorovaikutusta ja opittiin keskustelemaan vaikeistakin  asioista.

Tässä oli tosi paljon sitä keskustelua, jota tarvitsimme. Eli näen tämän olleen tosi tärkeä oppi meille. Pitää pysähtyä, ajatella ja keskustella – ei paahtaa ja suorittaa vain asioita.”

Valmennuksen synnyttämä tiimihenki kantoi tosipaikan tullessa

Koronapandemia toi omat haasteensa arkeen. Tiimihenkeä ja -taitoja todella tarvittiin tosipaikan tullen.

Tästä valmentavan johtamisen koulutuksesta oli suurta hyötyä, kun jouduttiin uudenlaisiin toiminnallisiin tiimeihin. Siellä esihenkilöt johtivat uudenlaisessa ympäristössä ja uusien esihenkilöiden kanssa, joiden kanssa he eivät välttämättä ole olleet niin tiiviissä tekemisessä, niin tämä valmennuskoulutus antoi meille onnistumisen eväitä. Ja minä väitän, että me emme olisi onnistuneet tämän pandemian hoidossa niin hyvin, jos meillä ei olisi ollut tätä valmennusta tässä pohjalla.”

Mukaan tarttui hyödyllisiä työkaluja arkijohtamiseen

Valmennuksessa käytetyt työkalut jäivät myös käyttöön henkilöstöjohtamisen toimintatapoihin; odotus- ja palautekeskustelumallia sekä Pilarimallia tullaan tulevaisuudessakin hyödyntämään työyhteisössä.

Koko tiimin voimin yhdessä tehty oppimismatka koettiin verrattomasti vaikuttavammaksi kuin aiempi käytäntö yksittäisten henkilöiden osallistumisesta valmennuksiin irrallaan muista työtovereista, joiden kanssa niitä saatuja oppeja pitäisi toteuttaa.

Tiimin yhteinen oppimismatka muuttaa koko toimintakulttuuria.”

 

Kasvata rohkeutta coachata tiimejä - tiimicoachingopas

Lataa opas, jossa on vinkkejä siihen, kuinka lisätä rohkeutta toimia tiimicoachina.

Lataa opas

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste