Aikaa ajatella ja hallita työkuormaa
Blogit
Viivi oli väsynyt jatkuvaan kiireeseen. Hän koki olevansa varsinainen tulipalojen sammuttaja. Ajattelua vaativat työt kasaantuivat iltoihin ja viikonloppuihin, kun työpäivän aikana ei jäänyt aikaa pysähtyä. Aikaa ja energiaa oman hyvinvoinnin ylläpitämiseen ei tuntunut löytyvän. Vastuu myös painoi Viiviä: 8 hyvin erilaista asiantuntijaa johdettavana ja X tuotealueen palveluiden edistyksellisyyden varmistaminen vaativat hänen huomiotaan.
Viivi halusi muuttaa arkensa. Hän halusi kehittyä esimiehenä, oppia toimimaan tehokkaasti sekä hallitsemaan jatkuvaan kiireeseen liittyvää stressiä. Lisäksi hänen työnsä edellytti luovuutta, eli myös sille pitäisi riittää aivoissa tilaa. Viivi päätti kokeilla kollegan suosituksesta ulkopuolisen coachin apua.
Coaching-keskustelut haastavat coachattavan ajattelua, lisäävät aktiivisuutta ja tuovat konkretiaa omaan toimintasuunnitelmaan. Kun itse keksii ratkaisun, niin myös yleensä sitoutuu siihen.
Coaching toimii, koska se saa minut ajattelemaan asioita usealta kantilta, eikä anna mahdollisuutta ”märehtiä” siinä uskossa, että mitään ei ole tehtävissä. Coaching haastaa löytämään toimintatapoja. Itselläni on, aika paljonkin, jumiutuneita käsityksiä ja uskomuksia itsestäni ja lähinnä huonoudestani. Eilen viimeksi tulin coachatuksi ja sain vahvistusta itseluottamukselleni. Sitä coaching on parhaimmillaan, piilossa olevan potentiaalin esiin kaivamista ja vahvistamista.”
Suurin ero on asenteessa. Coachin tehtävänä on auttaa ajattelemaan asioita eri tavoin kuin mitä coachattava itsenäisesti tekisi. Pääsääntöisesti coach ei siis neuvo vaan kysyy voimallisia kysymyksiä. Tämä antaa coachattavalle tilaa keskittyä täysin omaan ajatteluun, heränneisiin tunteisiin ja niiden kehittämiseen.
Mikäli haluat tutustua tarkemmin siihen, mitä ammattimaisen coachin on hyvä osata, tutustu kansainvälisen coaching järjestön (ICF) määrittelemiin coachin ydintaitoihin.
Systemic Business Coach® -koulutus antaa erinomaiset valmiudet yksilöiden valmentamiselle ja ammattimaisen coachingin toteuttamiselle. Coaching-taitojen lisäksi systeeminen näkökulma auttaa ymmärtämään organisaatiossa vaikuttavia muuttujia, helpottaa arjen haasteiden käsittelyä sekä antaa valmiuksia onnistuneeseen muutosjohtamiseen kehittäen vuorovaikutus- ja yksilöjohtamisen taitoja. Tule mukaan oppimaan!
Lataa opas, jossa on vinkkejä yhden coachingin ydintaidon eli haastamisen saloihin.