Erilaisuus on yksi työyhteisöjen aliarvostetuimmista voimavaratekijöistä, vai onko? Uskallatko olla eri mieltä, että on usein paljon helpompi tulla toimeen itsensä kaltaisten kanssa, kuin erilaisten? Uskon, että meillä kaikilla on kokemuksia siitä, kuinka vaikeaa on hyväksyä toisen erilaisuus.
Ihmisten erilaisuus on kuitenkin se, mitä tämän päivän työelämä meiltä vaatii, jos haluamme kampittaa yhteiskunnallisia haasteitamme. Siksi meidän tulisi oppia ymmärtämään, hyväksymään ja sitä kautta hyödyntämään luontaista ja opittua erilaisuuttamme.
Uskallammeko astua kollegan varpaille?
Keskustelimme taannoin työnohjauksessa erilaisuudesta valmentajien välisessä yhteistyössä, kun kaksi valmentajaa muodostavat yhdessä paritiimin. Esimerkkitapauksessa valmentajat olivat tehneet yhteistyötä, mutta kummallakin oli omat vastuualueensa ja asiantuntijatonttinsa valmennuksessa. Toimintatyyleiltään valmentajat olivat erilaisia.
Oli yhdessä sovittu, että toinen tukee, jos toiselta hukkuu pallo valmennuksen aikana. Kävi kuitenkin niin, että toinen valmentajista oli nähnyt mahdollisuuden pysäyttää osallistujat tärkeän havainnon ja oivalluksen ääreen, mutta jätti tämän käyttämättä, koska ei halunnut astua kollegan varpaille.
Valmennus meni suunnitellusti, mutta parivalmentajatiimi ei kokenut yltävänsä täyteen potentiaaliinsa. Tämä herätti meissä kysymyksen, miltä tilanteessa olisi näyttänyt aito paritiimityöskentely?
Tiimityöskentely on enemmän kuin osiensa summa
Miten valmennuksesta olisi voinut kehittyä tilanne, jossa kummatkin olisivat kokeneet aidosti tarvitsevansa toista ja näin luoneet lisäarvoa yhteistyöllä? Pohdimme, että parhaimmillaan valmentajien yhteistyö on mallinnusta laadukkaasta vuorovaikutuksesta, yhteisestä dialogista ja saumattomasta tiimityöstä. Siitä, että heittäydytään rennolla otteella ja ollaan aidosti tilanteessa läsnä, jotta pystytään luomaan yhdessä jotain uutta.
Se taas edellyttää, että molemmat uskaltavat tuoda parhaita puoliaan esiin senkin varjolla, että se on toiselle ”liikaa”.
Arvostuksen ja tunteiden merkitys!
Rohkea varpaille astuminen vaatii arvostusta. Sitä, että näkee toisen sellaisena, kuin toinen on. Jos toisen yltiöpositiivisuus ärsyttää, on kyettävä reflektoimaan, mikä minussa aiheuttaa ärsyyntymisen. Mitä en itsessäni siedä, ja mikä on taas tilanteessa aidosti kaikkien etu. Yltiöpositiivisuudestakin voi valmennettava tiimi hyötyä ja sillä voi olla kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia prosessin näkökulmasta. Kollegani pedanttisuus taas takaa laadukkaan vaikutelman, kun kaikki on viimeisen päälle valmista.
Se, että olen onnistunut kääntämään huomioni itseeni ja omiin tulkintoihini, on itseasiassa mahdollistanut oppimiseni. Olen kiitollinen kollegojeni erilaisuudesta, koska erilaisuuden tuomat tunteet ovat opettaneet suunnattomasti itsestäni – siitä, missä minulla on varaa pysähtyä omien ajatuksieni äärelle.
Erilaisuudesta kumpuavat tulkinnat
Yhteistyön esteenä voi olla erilaisuudesta kumpuavat tulkinnat. Toinen voi olla tiimissä suorapuheisempi, kun taas toinen kaipaa empaattista ja myötätuntoista lähestymistä. Toinen kaipaa asiapitoisia tapaamisia, kun taas toinen haluaa ja käyttäisi enemmän aikaa tutustumiseen, keskusteluun ja luottamuksen rakentamiseen.
Meillä ihmisillä on taipumus tehdä nopeitakin tulkintoja omien tunnetilojemme pohjalta. Omaa toimintaa pidetään oikeana ja sillä mitataan toisten käyttäytymistä. Se, että kollegani ei ole juuri nyt kiinnostunut minusta ja tunteistani, ei tarkoita, etteikö hän arvostaisi minua. Mikä osa minusta kaipaa tuota arvostusta juuri nyt? Jos luotan kollegani vain silloin, kun saan häneltä sen, mitä itse tarvitsen, mikä auttaisi minua luottamaan silloin, kun en saa sitä, mitä tarvitsen?
Ei ole oikotietä onneen, vaan omat tulkinnat on nostettava esiin, ja niitä on hyvä pohtia yhdessä, mitä tilanteessa todella tapahtui. Muuten välillemme voi syntyä tiedostamattomiakin ristiriitoja. Omasta kokemuksestani kumpuava tulkinta kertoo kuitenkin usein enemmän itsestäni kuin toisesta.
Erilaisuus ei tarkoita erillisyyttä
Erilaisuus mielletään usein erillään olemisena. Luomme helposti erilaisuudesta näkymättömän kuilun välillemme, johon kompastumme, vaikka se voisi olla suurin voimavaramme. ”Et voi ymmärtää kokemustani, koska olet erilainen ja katsot maailmaa eri lailla”. Emme edes anna toiselle mahdollisuutta tutustua ajatteluumme, vaan tuomitsemme toisen toiminnan heti kättelyssä.
Sen sijaan, jos pystyisimme lähestymään erilaisuutta siitä näkökulmasta, että näen itseni sinussa. Minullakin on tuo piirre, tunnistan sen myös itsessäni. Tämä auttaa meitä näkemään ja ymmärtämään, että olemme samassa veneessä. Miten sinun vahvuutesi voisivat aidosti tukea minun vahvuuksiani? Miten voisin omilla vahvuuksillani tukea sinun heikkouksiasi, jne.?
Olen huomannut, että parhaiten opin muilta silloin, kun en pyri hallitsemaan ja kontrolloimaan heidän käyttäytymistään, vaan pysyn tilanteessa avoimin mielin. Annan erilaisuudelle mahdollisuuden enkä eristäydy suhteesta.
Näkyväksi tuleminen
Päätän olla läsnä ja hyväksyä ihmisyys sellaisena kuin se juuri nyt esiintyy.
”Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet. Arvostan erilaisuuttasi.” Jotta tähän päästään, on osattava nähdä, että meissä on erilaisuuksista huolimatta paljon myös yhteistä. Olemme kaikki ihmisiä ja jokaisella meillä on vahvuuksia ja heikkouksia. Näkyväksi tuleminen arvostavassa ja kunnioittavassa vuorovaikutuksessa on parhaimmillaan eheyttävä kokemus.
Minun ei tarvitse peitellä puoliani itsestäni, vaan pystyn tuomaan ne näkyväksi ja edesauttaa näin koko tiimin kasvua. Se, että näen yksityiskohtia tai tuon energiaa tiimiini ideoillani, on tiimille todennäköisesti kultaakin arvokkaampaa. Se, että pienennän itseni, jotta kukaan ei vain huomaisi minua tai tuntisi oloaan epämukavaksi, ei auta minua eikä tiimiäni. Päinvastoin se voi aiheuttaa pitkällä juoksulla epämotivoitumista yhteisiä tavoitteita kohtaan.
Olemme niin tottuneet yhteiskunnassamme riittämättömyyteen. Me janoamme rohkeutta olla enemmän itseämme. Se taas vaatii laajentumista omassa voimassamme.
Erilaisuudesta tulee voimavara työyhteisössä, kun sitä ei enää nähdä erillisyytenä. Se että olen erilainen, nähdäänkin yhteisenä voimavaratekijänä, yhteen tuovana voimana, sen sijaan, että se erottaisi meidät. Aito tiimityöskentely syntyy halusta kohdata itsensä ja sitä kautta toiset.
Työyhteisöt hyötyvät kun erilaisuutta tuodaan esille ja useimmiten se tarkoittaa sitä, että johtamisideologia on valmentavaa, jossa halutaan rakentaa todellista yhdessäohjautuvuutta. Miksi näin? Koska valmentava johtaminen on arvostavaa, osallistavaa ja tavoitteellista yhteistyötä ja mahdollistaa siten erilaisuuteen tutustumisen ja sen hyödyntämisen.
