Systeemisyyden vallankumous on alkanut! | BoMentis Coaching House

Systeemisyyden vallankumous on alkanut!

Blogit

Organisaatioiden kehittäminen on vaativaa toimintaa, sen tietävät kaikki asiaan vihkiytyneet. Erityisesti suuremmat ja globaalissa liiketoimintaympäristössä toimivat organisaatiot ovat jo pelkästään rakenteeltaan niin monimutkaisia, että vanhat ja  pölyttyneet käsitykset johtamisesta ja ihmisiin vaikuttamisesta ovat auttamatta käyttökelvottomia tai vähintäänkin vahvan kyseenalaistamisen tarpeessa. Sekään ei ole salaisuus, että eteen levitetty organisaatiokaavio laatikkoleikkeineen kertoo vain vähän jos ollenkaan siitä todellisuudesta, jota yrityksissä päivittäin eletään.

Kuulemme jatkuvasti väitteitä joiden mukaan jopa 70% oppimisesta ja hedelmällisestä yhteistyöstä tapahtuu epäformaalin organisaation piirissä. Kyseinen väite on helppo allekirjoittaa. Lukuisia kertoja olemme olleet auttamassa johtajia ja työntekijöitä tilanteissa, joissa paperilla olevat suunnitelmat todistavat avuttomuutensa vaikuttaa ”suuren näkymättömän käden” läimäytykseen. Voimme oikeutetusti kutsua tätä ilmiötä kulttuuriksi. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä? Jos tapanne muodostaa organisaation rakenteita ohjautuu matriisien, projektien, verkostojen ja muiden moniulotteisten muotojen kautta, eivät 20-30 vuotta vanhat vaikuttamisen keinot enää voikaan olla ajankohtaisia. Tarvitsemme siis aivan uudenlaista ajattelua – tai oikeastaan ajattelua, joka on uutta organisaatioissa, mutta ikiaikaisen loogista. Tällä viittaan systeemiseen osaamiseen ja vaikuttamisen otteeseen, joka näkyy esimerkiksi kyvyssä nähdä yksinkertainen ja selkeä ratkaisu monimutkaiselta tuntuvassa tilanteessa. Syy-seuraussuhteiden parempi ymmärrys lienee yksi niistä alueista, joista johtajat ja kehittäjät hyötyvät tätä nykyä kaikkein eniten.

Systeeminen coaching

Systeemisyyden perusajatus on se, että mikään kehitys ei tapahdu umpiossa. Coachingiin liittyen systeemisyyden ymmärtäminen auttaa pitkään valloilla olleen yksilökeskeisyyden sijaan sitä, että meidän on alettava ymmärtää laajemmin niitä konteksteja, joiden osana vaikuttajuuteen pyrkivät yksilöt toimivat. Nämä vuorovaikutussuhteet näyttelevät suurta osaa todellisissa menestystarinoissa. Lisäksi systeemistä ymmärrystä tarvitaan erityisesti silloin, kun yritykset saada aikaan tavoiteltuja uudistuksia ovat pettäneet.

Toisinaan kehittäjän ja valmentajan roolissa huomaa pohtivansa, että milloinkahan tämä jatkuva pään seinään hakkaaminen tulee tiensä päähän? Tiedäthän, iso muutos tulossa ja suunnitelmia on hiottu kuukausi tai jopa vuosikaupalla. Sitten suuri hetki koittaa ja kaiken pitäisi tapahtua, mutta tapahtuukin hyvin hitaasti ja paljon vähemmän kuin mitä villeinkään arviosi olisi olettanut. Miksi? Ensinnäkin siksi, että organisaatio koostuu ihmisistä ja toiseksi siksi, että ihmiset eivät toimi rationaalisesti ja lineaarisesti (kuten ehkä suunnitelmasi) varsinkaan muutostilanteessa. Harvinaista ei ole myöskään se, että neuvottomuus siitä, mihin oikeastaan pitäisi vaikuttaa johtaa suurempaan ”survomiseen” ja ongelmien syvenemiseen.

Olemme ainakin sata vuotta tienneet, että rationaalinen ajattelu on vain pieni osa sitä yksittäisen ihmisen systeemiä, jonka pohjalta hän määrittää omaa itseään suhteessa muihin osakokonaisuuksiin ja ihmisiin. Organisaatioiden arki antaakin meille rajattomat mahdollisuudet kehittää toimintaamme terveellä tavalla tehokkaammaksi ja parempaa energiaa sekä iloa tuottavaksi. Jos haluat selvitä vähemmillä kolhuilla niin voit valjastaa pään seinään hakkaamisen vaatiman energian suuremman päämäärän eteen – kutsukaamme sitä vaikkapa systeemisyyden vallankumoukseksi.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste