Tiedostatko, miten käsittelet stressiäsi?

Olen viime aikoina pohtinut paljon stressikäyttäytymistä, koska korona-aika ja sotauutiset ovat voimistaneet työyhteisöjen ja perheiden stressitasoa merkittävästi. Monenlaiset pelkotilat ovat vahvistuneet.

Moni kärsii esimerkiksi erilaisista ihmispeloista. Miten kohdata ihmisiä? Miten toimia työpaikalla, kun sieltä on ollut pitkään poissa, omassa kotitoimistossa?

Tiesitkö, että ihmisen mieli turvautuu puolustuskeinoihin käsitelläkseen stressiä ja ahdistusta? Siksi on tärkeää tiedostaa oma henkinen tila, ja hakea riittävän ajoissa apua ja tukea lähipiiriltä. Kannattaa avoimesti kertoa, jos jokin asia ahdistaa tai pelottaa. Avun pyytäminen ei ole häpeällistä, vaikka se voi tuntuakin siltä. Pääsääntöisesti ihmiset osaavat olla empaattisia ja haluavat auttaa ja tukea toisiaan. Se kannattaa muistaa.

Defenssit suojelevat mieltä liian suurelta ahdistukselta

Joskus ahdistuksen tunteet ottavat meistä niin suuresti vallan, etteivät aikuiset keinot riitä tunteiden käsittelyyn. Tällöin meillä aktivoituvat psyykkisen itsesäätelyn keinot. Nämä defenssimekanismit ovat pääosin yksilön tiedostomattomia tapoja suojautua liian suurelta ahdistukselta.

Defenssit ovat hyödyllisiä mielen suojelun reagointitapoja ja välttämättömiä psyyken toiminnalle. Ne suojelevat ”minää” vaikeissa tilanteissa ja vähentävät psyykkisen työn tarvetta.

• Taannumme kiukuttelemaan kuin pieni lapsi.
• Kiellämme asian, kun kuulemme järkyttävän uutisen emmekä halua uskoa sitä.
• Torjumme asian päättämällä olla ajattelematta asiaa ja unohtamalla sen totaalisesti.
• Projisoimme eli heijastamme itsessä olevan epämiellyttävän piirteen tai asian toiseen → Syytämme toista syyttämisestä, kun itse syytämme toisia omista kärsimyksistämme.
• Kiellämme asian arvon siten, että ajattelemme, että emme tarvitse niitä asioita, koska emme pysty omasta mielestä niitä saavuttamaan.
• Käännämme ikävät asiat liian usein vitsiksi.

Autathan kollegaasi, läheistäsi ja perheen jäseniäsi, jos huomaat lähimmäisesi käyttäytyvät poikkeavasti, hänelle epänormaalilla tavalla. Kummallisesti, edellä mainituilla tavoilla – liian usein.

Hän ei välttämättä ymmärrä omaa tilannettaan, vaan yrittää selviytyä. Siksi hän tarvitsee ihmistä, joka kysyy häneltä:

Mitä sinulle kuuluu? Voinko olla sinulle avuksi? Olen huolissani sinusta.”

Hän on todennäköisesti arvostaa apuasi – jos ei heti, niin myöhemmin.