Tutiseeko teidän johtoryhmäläisten pallit – ja mitä sille voi tehdä? | BoMentis Coaching House

Tutiseeko teidän johtoryhmäläisten pallit – ja mitä sille voi tehdä?

Blogit
blogi

Johtoryhmä on usein kokoelma omien yksiköidensä edustajia, ei yhteistä vastuuta kantava tiimi. Juuri tässä piilee monen johtoryhmän akilleen kantapää!  

Yhteinen vastuu jää helposti taka-alalle, kun kukin keskittyy vain oman tonttinsa raportointiin. Jos johtoryhmä ei ole käynyt läpi perustehtäväänsä ja määritellyt, miksi se on olemassa, se ei myöskään toimi tiiminä. 

Moni johtoryhmän jäsen ei koe olevansa vastuussa koko organisaatiosta, vaan vain omasta siilostaan. Yhteinen ymmärrys puuttuu – ja sen mukana myös yhteinen suunta. Valitettavan usein, kun johtoryhmän jäseniltä kysyy yrityksen missiota ja voi saada yhtä monta versiota kuin oli vastaajiakin. Jokainen muotoilee sanoman omalla tavallaan. Yhteisen ajattelun puute näkyy heti. 

Mutta miksi pallit sitten tutisevat?

Ilmiö, jossa johtoryhmäläiset eivät uskalla olla eri mieltä, varsinkaan jos toimitusjohtaja ottaa vahvasti ohjat käsiinsä. Silloin vallitsee hiljainen myötäily, jossa kukaan ei halua horjuttaa omaa asemaansa. Todellista keskustelua ei synny, ja kriittisetkin näkemykset jäävät sanomatta – ettei vain leimautuisi vastarannankiiskenä. 

Turvallisen keskustelukulttuurin puute johtaa siihen, että johtoryhmän jäsenet pelaavat varman päälle. Kukaan ei halua ottaa riskiä, eikä kukaan uskalla kokeilla uutta. Samalla johtoryhmän potentiaali hukkuu rationaaliseen agendaan, jossa pysytään visusti nykytilassa.  

Suomalaisissa johtoryhmissä näkyy usein haluttomuus ottaa rohkeita askelia – investointeja ei tehdä, innovaatioita ei synny ja agenda pyörii tiukasti raportoinnin ympärillä. 

Miten tähän voi puuttua?

Kaikki alkaa vetäjästä, vai alkaako? Johtoryhmän vetäjän esimerkki, tapa kuunnella ja luoda tilaa muille, on usein ratkaisevaa. Mutta pelkkä johtaminen ei riitä. Jokaisen johtoryhmäläisen pitää ymmärtää myös oma vaikutuksensa kokonaisuuteen. Yhteisten tavoitteiden, suunnan ja merkityksen sanoittaminen auttaa luomaan sitoutumista. Ja yhtä tärkeää on mahdollistaa keskustelu siitä, miten me puhumme toisillemme, miten luotamme toisiimme ja minkälaista kulttuuria rakennamme yhdessä. 

Uskalletaanko teillä pysähtyä vaikeisiin teemoihin?

Lopulta kyse on siitä, uskalletaanko pysähtyä sen äärelle, mistä emme yleensä puhu. Valitettavan harvassa ovat johtoryhmät, joissa keskustellaan avoimesti valta-asetelmista, dynamiikasta ja näkymättömistä hierarkioista sekä kipeistä asioista aikuisen raadollisesti, mutta asiallisesti. Mutta juuri niistä puhumalla voidaan rakentaa se luottamus, jonka varassa johtoryhmän pallit eivät enää tutise – vaan kantavat. 

Haluatko syventää ymmärrystäsi johtoryhmän dynamiikasta ja rakentaa tiimistäsi todellisen tähtijoukkueen?

📘 Lue lisää kirjasta Johtoryhmästä tähtijoukkue (Ristikangas & Rinne) – konkreettinen ja ajatuksia herättävä opas johtoryhmien kehittämiseen. Kirja on saatavilla rajoitetusti enää vain meiltä:
👉 Tutustu ja tilaa täältä

🤝 Kaipaatko keskustelua juuri teidän johtoryhmän tilanteesta?

Varaa maksuton sparrausaika valmentajamme kanssa – lähdetään yhdessä rakentamaan johtoryhmää, joka kantaa!
👉 Varaa aika

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste