Johdon valmentaja Hannele Haapio kertoo, miten johtamista oikeasti muutetaan – ei silottelemalla todellisuutta, vaan tekemällä kipupisteet näkyviksi.
Usein johtoryhmän arki ajautuu tilanteeseen, jossa kokoukset täyttyvät hajanaisista asioista, eikä keskustelua käydä varsinaisesta ydintehtävästä. Suunnitellaan, sovitaan ja suoritetaan – mutta harvoin pysähdytään kysymään: Miksi tämä asia on tällä agendalla?
Johtoryhmä on usein kokoelma omien yksiköidensä edustajia, ei yhteistä vastuuta kantava tiimi. Juuri tässä piilee monen johtoryhmän akilleen kantapää! Yhteinen vastuu jää helposti taka-alalle, kun kukin keskittyy vain oman tonttinsa raportointiin. Jos johtoryhmä ei ole käynyt läpi perustehtäväänsä ja määritellyt, miksi se on olemassa, se ei myöskään toimi tiiminä.
Johtoryhmien arki pyörii usein niin kiireessä, että pysähtyminen tuntuu ylellisyydeltä. Haastan kuitenkin tämän ajattelun: Juuri silloin kun ympärillä myllertää, pitäisi johtajien pystyä ottamaan hetki ajattelulle.
Välillä näen johtoryhmissä mitä ihmeellisimpiä ilmiöitä. Pahimmillaan kokeneet keski-ikäiset ja maskuliiniset johtajat kilpailevat äänivallasta johtoryhmäpöydän äärellä. Sikariporras on organisaatiotiensä huipulla. Tuulinen paikka, josta kiinnipitämiseen tarvitaan voimakeinoja.
Johtoryhmissä viestitään paljon. Kokoukset täyttyvät agendoista, tavoitteista, tunnusluvuista ja tulevaisuudensuunnitelmista. Silti yksi aihe pysyy vuodesta toiseen agendan ulkopuolella: se, mistä oikeasti pitäisi puhua.
