Kuin usein pysähdytte pohtimaan, kuinka hyvin teillä hyödynnetään teknisillä järjestelmillä kerättyä palautetta? Oman kokemuksen mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme opittu paljon ja tällä hetkellä niitä osataan käsitellä jo monessa paikassa fiksusti – yhdessä!
Johtamisen ja työyhteisöjen kehittäjänä kohtaan lähes päivittäin tilanteita, joissa keskustelun osapuolet alkavat nokitella, selitellä tai puolustella omia tekemisiään. Suu ei pysy kiinni, vaan tilanteessa on pakko kommentoida ja saada sanottua oma tärkeäksi koettu viesti. Miksi kannattaisi välillä pitää suu vaan kiinni?
Erilaisuus on yksi työyhteisöjen aliarvostetuimmista voimavaratekijöistä, vai onko? Uskallatko olla eri mieltä, että on usein paljon helpompi tulla toimeen itsensä kaltaisten kanssa, kuin erilaisten?
Konfliktikompetenssi on kykyä tuoda vaikeita asioita rakentavasti käsittelyyn siten, että tapahtuisi osapuolten vuoroon vaikuttamista. Arkikielellä konfliktikompetenssi on sivistynyttä ja rakentavaa riitelyä, jossa osapuolilla on kykyä sietää epämiellyttävää olotilaa.
Työpaikoille tarvitaan keinoja, jotka huomioivat ihmisten motivoitumisen tavat ja työn tuottavuuden. Työn merkityksellisyyden kokemus ja jatkuva työssä innostuminen ovat nykypäivän vaateita. Valmentava ote kehittämisen mallina on syntynyt ja kehittynyt juuri näihin tarpeisiin.
Olen pohtinut tätä asiaa monia kertoja elämäni aikana ja yrittänyt ymmärtää, miksi annamme pelolle niin paljon valtaa. Miksi annamme pelon lyhentää unta, nostattaa pulssia, saada äänen värisemään tai posket punastumaan? Voisiko se olla pelko epäonnistumisesta?
Monelle johtajalle säännöllinen pysähtyminen oman hyvinvoinnin ja voimavarojen tarkasteluun vaikuttaa olevan yllättävän harvinaista. Ainakin itselleen ominaisten hälytysmerkkien tunnistaminen ja kuunteleminen tulisi mielestäni olla johtamisvastuussa olevien viikko-ohjelmassa.
Melkein jokaisessa työkuviossa, jonka haasteista kuulen avauduttavan, on sama ongelma läsnä: johdon sanotaan vaativan liikaa, joka toisinaan sitten stressaa, vie yöunia ja vie hyvää mieltä pois vapaa-ajallakin. Miten tästä oravanpyörästä pääsisi pois?
Jo Sokrates oivalsi aikoinaan, että innostus siivittää oppimista ja kehittymistä. Valmentavalla asenteella ihmiset kehittyvät rytisten ja onnistumisia syntyy väistämättä. Näin tehden toisetkin yksilöt ottavat vastuuta tekemisestään ja kokevat olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Aloitin palautteenannon noin 5 vuotta sitten ja tie on ollut haastava. Helpottaakseni palautteenantoa oli hyvä oppia millä tyylillä ihmiset ottavat palautteen vastaan (hyökkääjä, selittäjä, vetäytyjä, pysähtyjä, kiinnostuja vai kehittyjä). Koin suuria haasteita tilanteissa, jossa palautteen vastaanottaja oli selittäjä.
Tiesitkö, että ihmisen mieli turvautuu puolustuskeinoihin käsitelläkseen stressiä ja ahdistusta?
Valmentajamme Marjo-Riitta ja Vesa Ristikangas puhuvat siitä, miten luottamus näkyy työyhteisön arjessa? Olemassa on monia tapoja, joilla voimme rakentaa luottamusta toisiin.
Kokoonnuimme koko BoMentiksen ydin-porukalla visioimaan tulevaisuuttamme ja yhteistyön kehittämistä kauniisiin Ellivuoren maisemiin elokuun alussa. Kaksipäiväisen tapaamisen aikana heräsi monenlaisia ajatuksia siitä, mitä me haluamme tulevaisuudessa olla.
Työelämän käytännön arki on paljon monimutkaisempaa kuin mitä tietokirjoissa esitetään. On helppo lukea ohjeita siitä, kuinka tulisi toimia, miten käyttäytyä ja miten ottaa toiset huomioon, mutta haaste ilmenee toteuttamisvaiheessa.
Kun työyhteisön huonoa ilmapiiriä tai konfliktitilannetta ryhdytään ratkomaan, tavoitteeksi voidaan määritellä sovun ja työrauhan saavuttaminen. Mutta mitä työrauha tarkalleen ottaen tarkoittaa käytännössä?
Minulla oli tänä keväänä ainutlaatuinen tilaisuus perehtyä Valmentavat Taidot ‑verkkovalmennukseen BoMentiksen ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulun yhteistyön puitteissa.
Jos olet miettinyt, miten paljon rahaa organisaationne on käyttänyt koulutuksiin tai valmennuksiin ja mitä tuloksia on saatu, tämä blogi on tarkoitettu juuri sinulle.
Yhteiset tavoitteet ja yhteinen työ kuulostavat sanoina. ”Kyllähän me nyt tiedetään mitä ollaan tekemässä ja osataan työmme!” Näin ovat todenneet niin monien tiimien jäsenet, ennen kuin silmät ovat avautuneet siihen todellisuuteen, että yhteistä puhetta tarvitaan.
Hyvää Onnin päivää! Onko onni sitä, että saisi elämässä kaiken mistä haaveilee, kuten paljon kivaa elämää, mammonaa tai kunniaa? Tai sitä, että muut ihmiset toimisi minun pillini mukaan? En usko, että näin on.
Oppiminen on ollut ja tulee aina olemaan ihmisen lajikehityksen yksi tärkeimmistä asioista. Oppimista tapahtuu, kun vanhat tavat eivät enää toimi ja halutaan toimia uudella tavalla.
