Työpaikoille tarvitaan keinoja, jotka huomioivat ihmisten motivoitumisen tavat ja työn tuottavuuden. Työn merkityksellisyyden kokemus ja jatkuva työssä innostuminen ovat nykypäivän vaateita. Valmentava ote kehittämisen mallina on syntynyt ja kehittynyt juuri näihin tarpeisiin.
Olen pohtinut tätä asiaa monia kertoja elämäni aikana ja yrittänyt ymmärtää, miksi annamme pelolle niin paljon valtaa. Miksi annamme pelon lyhentää unta, nostattaa pulssia, saada äänen värisemään tai posket punastumaan? Voisiko se olla pelko epäonnistumisesta?
Melkein jokaisessa työkuviossa, jonka haasteista kuulen avauduttavan, on sama ongelma läsnä: johdon sanotaan vaativan liikaa, joka toisinaan sitten stressaa, vie yöunia ja vie hyvää mieltä pois vapaa-ajallakin. Miten tästä oravanpyörästä pääsisi pois?
Jo Sokrates oivalsi aikoinaan, että innostus siivittää oppimista ja kehittymistä. Valmentavalla asenteella ihmiset kehittyvät rytisten ja onnistumisia syntyy väistämättä. Näin tehden toisetkin yksilöt ottavat vastuuta tekemisestään ja kokevat olevansa osa jotain suurempaa kokonaisuutta.
Aloitin palautteenannon noin 5 vuotta sitten ja tie on ollut haastava. Helpottaakseni palautteenantoa oli hyvä oppia millä tyylillä ihmiset ottavat palautteen vastaan (hyökkääjä, selittäjä, vetäytyjä, pysähtyjä, kiinnostuja vai kehittyjä). Koin suuria haasteita tilanteissa, jossa palautteen vastaanottaja oli selittäjä.
Valmentajamme Marjo-Riitta ja Vesa Ristikangas puhuvat siitä, miten luottamus näkyy työyhteisön arjessa? Olemassa on monia tapoja, joilla voimme rakentaa luottamusta toisiin.
Jos olet miettinyt, miten paljon rahaa organisaationne on käyttänyt koulutuksiin tai valmennuksiin ja mitä tuloksia on saatu, tämä blogi on tarkoitettu juuri sinulle.
Johdon valmentajamme Virpi Takala haastattelee videolla Peter Peitsaloa siitä, mikä tekee meistä vahvan kansainvälisen kumppanin ja mitä on huomioitava kansainvälisessä yrityksessä toimimisessa.
Videolla johdon valmentajat Hannele Haapio ja Virpi takala keskustelevat siitä, miten tiimin johtaminen ja esihenkilötyö muuttuu, kun siirrytään perinteisestä johtajuudesta valmentavaksi tiimin johtajaksi tai esihenkilöksi.
Oppiminen on ollut ja tulee aina olemaan ihmisen lajikehityksen yksi tärkeimmistä asioista. Oppimista tapahtuu, kun vanhat tavat eivät enää toimi ja halutaan toimia uudella tavalla.
Työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittaminen on yksi merkittävä stressiä aiheuttava asia. Mitä jos työn organisointi perustuisi työhyvinvointiin?
Valmentavan johtajuuden toteutuminen ei ole kiinni vain esihenkilöstä, vaan sitä voi edistää ihan jokainen, omassa tavassaan vuorovaikuttaa toisten tiimin tai organisaation jäsenten kanssa.
Tutustu Systemic Business Coach® -koulutukseen. Videolla Virpi Takala kertoo kokemuksistaan koulutuksesta.
Itseohjautuvuus on nykyään monessa organisaatiossa käytetty oivallinen käsite. Ovathan itseohjautuvat yksilöt monen esimiehen unelma.
”Uusi normaali” vaatii ihmisten johtamiselle paljon enemmän aikaa ja panostusta. Vanhat johtamismallit eivät toimi, jos ja kun kolmasosa porukasta on etänä, kolmasosa livenä ja loput milloin missäkin. Esihenkilöltä vaaditaankin halua ja kykyä rakentaa malli, joka sopii omalle tiimille.
Perustehtävä etäjohtajalla on sama kuin lähijohtajallakin: johtaa toimintaa. Sama johtamistapa ei enää toimi, sillä etänä johtajan on pystyttävä hyödyntämään verkkotyöskentelyvälineitä tehokkaasti ja huolehdittava yhteistyön onnistumisesta, motivoinnista, yhteishengen luomisesta ja ylipäänsä kommunikoinnista yhtä hyvin kuin se tapahtuisi kasvotusten.
Hyvä esimies on tarpeen vaatiessa jämäkkä ja sanoo missä kaapin paikka on, mutta myös kuuntelee ja ohjaa alaista paremmaksi versioiksi itsestään. Hän antaa eri näkemyksille ja mielipiteille tilaa ja hyväksyy myös oman keskeneräisyytensä.
Esimiehen käyttäytyminen heijastuu alaisiin ja tiimin jäseniin. Vaikutuksen suuruus riippuu toki organisaation koosta. Sitä ei voi vain olettaa että asiat luistaa, vaan alaisista ja heidän välisestä kemiasta täytyy olla kiinnostunut ja läsnä jokapäiväisessä työssä! Parasta on, kun esimies tekee välillä töitä yhdessä alaistensa kanssa.
HS:n artikkelissa puhutaan siitä, että esihenkilötehtäviin ei haluta, koska tehtävä on niin haastava. Lisäksi kaikista ei näyttäisi olevan siihen. Onko todella näin?
Executive Coachit Anna Lönnroth ja Vesa Ristikangas kertovat blogitekstissään Janinan tarinan kautta millaisia haasteita valmentavassa tiimin johtamisessa on. Mihin siirtyminen yksilöiden johtamisesta tiimin johtamiseen oikeasti vaikuttaa?
