Työyhteisöissä törmää usein ilmiöön nimeltään konfliktikompetenssivaje. Ilmiön tunnistaa siitä, että keskustelu ihmisten välillä on liian hallittua ja korostuneen kohteliasta. Keskitytään vain myönteisiin asioihin ja ilmiöihin ja mahdollisesti eripuraa aiheuttavat aiheet lakaistaan siististi maton alle, piiloon. Toisten loukkaantumista pelätään niin paljon, että sokeudutaan siltä mikä on asioiden sisältämä oikea pihvi. Todelliset, rehelliset mielipiteet jäävät konfliktin pelossa sanomatta ja asioista kasvaa ihmisten mielissä epämääräinen virtahepo, eli asia, josta ei ole lupa keskustella. Työyhteisön virtahepo on syntynyt.
Ristiriitatilanteet laukaisevat meissä helposti lapsuutemme toimintamalleja. Asiasta esitetty kritiikki koetaan helposti henkilökohtaisena loukkauksena, joita vastaan pitää kynsin ja hampain puolustautua ja taistella. Ihmetellään miksi kollega tai pomo tulee puuttumaan asioihin, jotka eivät hänelle kuulu – kyllähän minä nyt omat hommani hoidan.
Meissä elää syvällä tarve pyrkiä kohti harmoniaa. Kartamme visusti epäsopua ja pyrimme toimimaan niin, että emme omalla käytöksellämme provosoi toisissa voimakkaita tunneilmaisuja. Työn arjessa konfliktien pelko saattaa kuitenkin myös olla tärkein este asioiden kehittymiselle ja uusien ratkaisujen löytämiselle. Jos pidämme ideamme vain omana tietonamme emmekä uskalla ottaa riskiä siitä, että ehdotuksemme saattaa loukata työkaveriamme, ruokimme samalla virtahepoa työpaikallamme.
Jos tunnistat itse karttelevasi konflikteja ja haluat kehittyä virtahepojen kukistajana toimi seuraavasti:
Konfliktit kuuluvat elämään eikä niitä niiltä voi välttyä kukaan. On yleisesti tunnistettu fakta, että ryhmässä syntyy aina jossain vaiheessa jännitteitä. Niitä pitääkin syntyä. Parasta siis hyväksyä tosiasia ja opetella kohtaamaan konfliktit rakentavalla ja aikuisella tavalla ja kääntää ne yhteiseksi oppimiskokemukseksi. Harjoitellen palautteen antamista aina uudelleen ja uudelleen oma konfliktikompetenssisi rakentuu pala palalta.
