Apua johtamisstrategian jalkauttamiseen | BoMentis Coaching House

Apua johtamisstrategian jalkauttamiseen

Koulutus: Valmentava esimies©

Sosiaali- ja terveystoimen yksikönjohtaja osallistui Valmentava esimies -koulutukseen halutessaan saada selville, mistä valmentavassa työotteessa ja esimiestyössä on syvimmiltään kyse. Valmentava johtajuus oli aihe, josta hän oli kuullut paljon puhuttavan ja koki, että valmennuksen kautta voitaisiin saada valmentavaa työotetta juurtumaan sosiaali- ja terveyspuolen sektorin toimintakulttuuuriin.

Minulla on opintoja yliopistosta johtamisen puolelta, eli tunsin aiheen teoriassa, mutta kaipasin kaipasin käytännön ymmärrystä siitä, mitä on valmentava johtaminen.”

Koulutuksen myötä syntyi toisiaan tukeva ja sparraava osaajaverkosto

Koulutus koettiin huolellisesti laadituksi ja laadukkaaksi kokonaisuudeksi:

Se oli älyttömän hyvin valmisteltu, hyvä kokonaisuus. Se kerrottiin jo alussa, että miten kokonaisuus rakentuu. Meillä oli sopivan kokoinen tiimi, jossa oli ihmisiä erilaisissa tehtävissä asemansa vuoksi, eli päästiin miettimään monesta eri näkökulmasta niitä asioita.”

Valmennuksen jälkeiseen työarkeen jäi elämään valmennustiimistä syntynyt osaajaverkosto, josta sen jäsenet saavat edelleen sparrausta ja tukea työhönsä. Verkoston jäsenet hyödyntävät toistensa asiantuntijuutta eri sektoreilla toistensa sparrauksessa sekä tukemisessa.

Valmennuksen aikaansaama kokemuksellinen järistys sai katsomaan oman organisaation johtamiskulttuuria uusin silmin

Katson tällä hetkellä paljon tarkemmin, ja pohdin tätä meidän koko toimialaa ja oman organisaation tasolla sitä, että millä tavalla se valmentava työote meillä näkyy. Siitä jäi mielestäni paljonkin mukaan ja se oli aika järisyttävä kokemus, koko se kevään mittainen rupeama”.

Konkreettisia työkalujakin jäi käteen valmennuksesta.

Olen teettämässä meidän johtoryhmälle itseohjautuvuuden pikatestin. Siinä me katsomme, missä meillä on ne kohdat, jotka eivät toimi, koska se on aika itsestään selvää, jos itseohjautuvasti aiotaan toimia niin siinä pitää olla selkeä strategia. Täytyy tietää perustehtävä ja jokaisen täytyy tietää, missä rajoissa pystyy toimimaan”

Valmentavan johtamisen koulutuksille olisi tarvetta laajemminkin

Marjo-Riitta Ristikankaan ammattitaito, vakuuttavuus sekä heittäytyminen olivat keskeisessä roolissa valmennusprosessin onnistumisessa.

Jatkakaa samaan malliin, ja minusta se on tosi hyvä koulutus ja hyvä koulutuskokonaisuus. Sitä kannattaa meille ajaa sisälle sitä varmasti juuri tämän meidän strategian kautta, että tämä uuden johtamisen käsikirja on se juttu, joka ei yllättäen kuitenkaan kaikille meille johtamistehtävissä oleville ole niin itsestään selvä, ja niin avautunut, että miten paljon asiaa siellä sitten onkin.

Valmentava esimies -koulutus auttaa tosi paljon, kun siinä tuotiin niin käytännön tasolle, ja sitten sitä reflektointia, oman työn kautta pohtimista ja muitten näkökulmien huomioimista. Mielestäni Marjo-Riitta onnistui siinä hyvin.”

Jos sinua kiinnostaa valmentavan esimiestyön kehittäminen sinun organisaatiossasi, olethan meihin yhteydessä!

Ota yhteyttä!

Lataa itsellesi näyte Ristikangas & Grünbaum kirjasta

Kirjanäyte: Valmentava esimies

Huippuvalmentajien kirjoittama teos kertoo kuinka esimiestyö perustuu ennen kaikkea oikeaan asenteeseen, positiiviseen ihmiskäsitykseen ja haluun kehittyä.

Lataa näyte

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste