Vesan asiakaslupaus Asfalttikallion johtoryhmälle piti!
Case Asfalttikallio
Valmennus: Johtoryhmävalmennus
Asfalttikallio halusi lähteä uudistamaan johtamiskulttuuriaan. He päättivät lähteä liikkeelle johtoryhmästä, joka halusi vahvistaa johtoryhmän iskukykyä vahvistamalla valmentavia johtamistaitoja. Kuten alalla yleensä, uralle lähdetään usein konkreettisesti lapionvarresta, työtä tehden ja toki opiskellen vaikkapa insinööritieteitä, edeten asteittain seuraavalle tasolle. Harva on saanut varsinaista oppia esihenkilötyöstä, ja johtajaidentiteetti on pitkälti rakentunut asiantuntijatyön varaan. Johtamisen mallia ovat tarjonneet omat esihenkilöt kukin tavallaan.
Asfalttikallion henkilökunta oli johtamisen laatuun yleisesti ihan tyytyväinen, mutta henkilöstöjohtaja Mika Kortene ajatteli, että kyllä varmasti voidaan parantaakin, ja pitää, jos halutaan pysyä jatkuvan kehityksen ja kasvun tiellä. Keskustelut BoMentiksen Vesa Ristikankaan kanssa vakuuttivat. Erityisesti Mika muistaa Vesan lupauksen laittaa johtoryhmä tiukille. Se lupaus piti hänen mukaansa koko prosessin ajan.
”Kun keväällä aloitimme, johtoryhmässämme oltiin vielä hiukan skeptisiä, että mitä tästä tulee, mutta kun valmennus eteni, teimme esimerkiksi 180-arvioinnit ja purettiin niitä osana välitehtäviä, epäluulot karisivat. Jos joku aiemmin ajatteli, että on kyse jostain pehmoisesta, niin ajatus muuttui pian toiseksi. Valmentava johtaminen ja työote, ja näiden hyödyt alkoivat avautua johtoryhmälle kerta kerralta. Näimme konkreettisesti, kuinka johtoryhmän jäsenet ottivat opista onkeensa, ajatteluprosessit käynnistyivät jokaisella ja kuinka valmennuksessa itse asiassa mentiin todella syvälle,” Kortene kertoo.
Kortene toteaa myös tehneensä itsekin valmennuksen aikana paljon töitä johtamisidentiteetin kanssa. Kun itsellä on kovaa asiantuntemusta ja saa siitä arvostustakin, on vaikea pala luopua ”itse tekemisestä”. On mielekästäkin tehdä työtä tämän oman huippuosaamisensa puitteissa. Kääntöpuolena tietysti estää omia tiimiläisiään saamasta oppimisen ja aikaansaamisen kokemuksia. Pakko oli myös ymmärtää, että ei aika riitä voimakkaasti kasvavassa organisaatiossa kaikkeen tekemiseen – on delegoitava.
”Se oli se tiimalasikuva, joka herätti. Joutui itse myöntämään, että tuossa se pullonkaula on, jos ei rupea ajattelemaan asioita toisella tavalla. Olen valmennuksen myötä pohtinut rooliani ja ajankäyttöäni aivan toisella tavalla, ja saanutkin vietyä arkeen uusia työtapoja. Lohkaisen tietoisesti aikaa johtamiselle ja kohtaamisille. Valmennuksessa oivalsin myös yksilöllisen johtamisen tärkeyden – kaikille ei sovi sama johtamisen muotti. Ihmisillä on sinulle johtajana erilaisia tarpeita,” Kortene kertoo kokemuksiaan.
Johtoryhmän valmennuspäivät olivat intensiivisiä ja myös erilaisia työkaluja harjoiteltiin paljon arjessa. Kortene painottaa, että harjoitukset arjessa olivat tärkeitä. Kysymyksillä johtaminen esimerkiksi voi aluksi tuntua hieman hassulta, mutta kun näkee mihin se parhaimmillaan johtaa, se rohkaisee. Valmentava ote näytti kyllä voimansa.
Valmentajana Vesa Ristikangas sopi tiimille erittäin hyvin. Myös koko valmennus ja sen rakenne sopi Kortenen mukaan heille erittäin hyvin, “kuin hanska käteen”. He ovat myös miettineet jo ajatuksia valmennusten laajentamisesta.
Kortene suosittelee lämpimästi BoMentiksen johtamisen ja johtotiimin valmennusta sellaisille johtoryhmille, jotka haluavat ottaa seuravan tärkeän askeleen johtamisen kehittämisessä.
Mika Kortene, Asfalttikallio Oy, henkilöstöjohtaja