Virtuaalivalmennukset ovat vaikuttavia | BoMentis Coaching House

Virtuaalivalmennukset ovat vaikuttavia

Valmentava ote etäjohtamisessa

Sosiaali- ja terveyssektorilla työskentelevä asiakastiimimme kohtasi koronan aiheuttaman poikkeustilanteen aivan kuten miljoonat muutkin työyhteisöt.

Erään valmennuksen virtuaalisesti toteutetut päivät jättivät niin hyvän mielen osallistujille, että yksikkö päätyi tilaamaan lisävalmennusta BoMentikselta. Tiimi osallistui räätälöityyn virtuaalisen etäjohtamisen valmennuskokonaisuuteen.

Asiakasyrityksen osaamisen kehittämisen yksikön edustaja jakoi ajatuksiaan etäjohtamisen virtuaalivalmennuksen jälkeen. Kokemukset olivat erittäin positiivisia. Hyppy kokonaan virtuaaliseen valmennukseen arvelutti aluksi hyvinkin paljon, mutta lopussa hänen mielestään valmennus onnistui yli odotusten.

Heittäytyminen uuteen rohkeasti kannatti – monessakin mielessä!”

Korona kiritti työyhteisön digiloikkaan

Osallistujista kehkeytyi uudenlaisessa tilanteessa suorastaan virtuaalioppimisen virtuooseja. Kehittämistä kaivanneiden tietoteknisten taitojen vieminen seuraavalle tasolle mahdollistui sitä kautta, että taidot oli yksinkertaisesti otettava haltuun, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Neljässä kuukaudessa tehtiin yhdessä huikea digiloikka, jonka ansiosta yhä useampi osallistuja käyttää sujuvasti virtuaalisuuden tuottamia mahdollisuuksia ja hallitsee tietoteknisen välineistön. Se ei olisi ollut mahdollista ilman ympäristön tuottamaa pakkoa ja valmennuksen tuottamia mahdollisuuksia.

Vaikka valmennussessiot tuntuivatkin välillä jopa raskailta, tietynlainen valmentajien tuoma intensiivisyys auttoi keskittymään olennaiseen tekemiseen. BoMentiksen valmentajat, Anna Lönnroth ja Marjo-Riitta Ristikangas, ohjasivat tiimiläisiä aidosti viipymään asioiden äärellä, mikä johti oppimiseen ja ajatusten muuttumiseen. Oppimisprosessissa päästiin asiakasyrityksen tiimin edustajan mukaan yllättävän syvälle.

Virtuaalisesti voi myös johtaa ja valmentaa

Opimme, että virtuaalisesti voi myös johtaa ja valmentaa. Se on mielestäni monilta osin näytetty nyt toteen pandemian aikana. Jos joku on sitä epäillyt tai miettinyt, niin kyllä, molempia voi tehdä virtuaalisesti.

Mut onhan siinä tiettyjä juttuja, mitä pitää tehdä eri tavalla kun sillon, kun sä oot konkreettisesti vaikka samassa tilassa.

Esimerkiksi sanottamisen merkitys. Kun ne tunteet ei välity niin vahvasti kehonkielen tai muiden tällasten merkkien kautta, niin asioita pitää sanoittaa enemmän. Nyökyttelyt tai hymyilyt eivät riitä – varsinkaan, jos emme pidä videoita päällä.

Toisena juttuna on se, että pitää tietoisemmin osallistaa ihmisiä. Virtuaalisesti kannattaa hyödyntää tekniikan tuomaa chattikeskustelua ja pienryhmätiloja. Ne tuovat aivan uudella tavalla mahdollisuuksia virtuaalisesti tehtävään tiimityöskentelyyn.”

Virtuaalivalmennus oli ekologisempi toteutustapa

BoMentiksen virtuaalivalmennus tarjosi osallistujien mielessä olleisiin kysymyksiin virtuaalivalmennuksen ja -johtamisen toimivuudesta myönteisen vastauksen. Sen kautta opittiin, että näitä asioita voi hyvinkin tehdä virtuaalisesti, vaikka virtuaalisuus tuokin tietyt reunaehdot tekemiseen.

Pandemian kasaamilla synkillä pilvillä oli sittenkin hopeareunus, ja asiakasorganisaatiossa aiotaan hyödyntää oppeja virtuaaliselta valmennusmatkalta myös tulevaisuudessa. Ekologisuutta voi jatkaa monella tapaa, vaikka siirrymmekin vähitellen paikan päällä olevaan työskentelyyn.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste