Vieraskynä: Havaintoja johtamisen muutoksesta koronan aikaan, Tommi Grönholm | BoMentis Coaching House

Vieraskynä: Havaintoja johtamisen muutoksesta koronan aikaan, Tommi Grönholm

Blogit

Vahva siirtyminen etätöihin on tuonut asiantuntijatyöhön ja sen eri osa-alueiden johtamiseen ainakin itselleni uusia ilmiöitä. Asiantuntijatyön johtaminen on perinteisesti omalla kohdallani sujunut tuloksia seuraten ja johdettavien kanssa arkikeskusteluita käyden. Tavoitteet on asetettu kerran vuodessa ja mieluimmin mahdollisimman selvästi ja loppuvuosi on pyritty reagoimaan muuttuviin tilanteisiin siten, että ad hoc -hommien, joita liittomaailmassa piisaa, hoito ei liikaa häiritsisi niiden keskeisten tehtävien tekemistä.

Tommi Grönholm on Insinööriliiton järjestöjohtaja, joka on vapaa-ajallaan aloitteleva taekwondon harrastaja, autotallikitaristi ja sarjaopiskelija.

Nyt arkisten keskustelujen muuttuessa kasvottomammiksi ja ehkä harvemmiksi on ollut välttämätöntä siirtyä arvioimaan kollegoiden tilaa myös kovemmin menetelmin. Liittotyötä tehdään monesti rakkaudesta lajiin, joka tarkoittaa, että tunteja voi ajoittain tulla paljonkin. Työsuojelumielessä olen siirtynyt seuraamaan työntekijöiden tuntimäärän muutosnopeutta sen aiemman saldorajan tarkkailun sijaan. Jotenkin on pyrittävä arvioimaan, kenellä on lautasella liikaa kakkua nyt, kun ihmisten arkikohtaamisessa ei sitä kuormituksen tilaa pääse havainnoimaan. Samoin osallistuminen suoriin tiimipalavereihin on jonkin verran lisääntynyt osaltani ja ehkä aiempaa enemmän tulee kyseltyä projektien tilaa.

Oman itseni johtaminen on muuttunut merkittävästi

Ensimmäinen keskeinen havainto oli, että päivien muuttuessa keskenään varsin saman kaltaisiksi – kesälomani erosi työkaudesta vain siten, että tietokoneessa tai Padissa oli eri sovellukset auki – omien töiden aikatauluista on pidettävä parempaa huolta. Toisaalta työtehoa on lisännyt merkittävästi se, että palaverit alkavat ajallaan ja ne muodostuvat merkittävästi aiempaa lyhyemmiksi. Samalla yksilöiden vastuu on korostunut perinteisen palavereissa muodostuvan kollektiivisen vastuun edelle, jolloin ainakin omien havaintojeni perusteella asioille tapahtuu jotain luotettavammin.

Hyvinvoinnin johtaminen on muuttunut varsin käytännönläheiseksi ainakin omalla kohdallani. Aiemmin kroppa kesti hyvin sen yhden viikoittaisen siirtymän makuuhuoneesta olohuoneeseen töiden ääreen ja pitkän projekteille pyhitetyn päivän prässäämisen. Riitti että muutamana muuna päivänä viikossa kävi työpaikan salilla tai pikaisella aamukävelyllä ennen töihin lähtöä. Kun Uudenmaan raja laitettiin kiinni ja itselläni etäpäiviksi muuttui yhdeksän kymmenestä, alkoi liikkumattomuus tehdä tuhojaan selässä. Tämä yllätti itseni, sillä kuvittelin että pari työmatkasta säästyvää ekstratuntia muuttuisi helposti säännöllisemmäksi reippailuksi.

Nyt päivä rytmittyy jo hyvin jaksotetuksi. Kone auki kahdeksan-yhdeksän välillä. Aamupäivän tauon aikana happihyppely kauppaan tai lumityöt. Iltapäivästä pieni kahvakuula- tai muu lihastreeni ennen kahvia ja kone kiinni ehkä hieman aiempaa etätyörytmiä myöhemmin. Toki kaikkein parasta olisi, että pääsisi palaamaan säännöllisten treenien merkeissä syksyllä aloitetun harrastuksen pariin. Joskus johtajallekin tekee hyvää olla johdettavana.

Mitä tästä tilanteesta olen poiminut mukaani?

Haluan jatkossa seurata tehdyn työn määrää paremmin, mutta varsinaisen tekemisen osalta toivoisin voivani palata arkipäiväisempään seurantaan. Pelkkä ajan lisääntyminen ei edistä itsestään huolehtimista, lenkille tai treenaamaan on aina yhtä vaikea lähteä ja siellä olo on aina yhtä mukavaa. Lisäksi olen huomannut, että maailma tai ainakaan Insinööriliitto ei kaadu, jos olenkin pari päivää etänä viikossa aiemman yhden sijaan. Omasta mielestäni tässä on paljon eväitä siihen, miten omia tapojaan voi kehittää palattaessa normaaliin tai siirryttäessä uuteen normaaliin.

Tommi Grönholm, järjestöjohtaja, Insinööriliitto

Opas johtoryhmän kehittämiseen

Lataa opas, jonka avulla pääset johtoryhmän toiminnan kehittämisprosessissa alkuun.

Lataa opas

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste