3 vinkkiä esimiehenä onnistumiseen | BoMentis Coaching House

3 vinkkiä esimiehenä onnistumiseen

Blogit

Olen parinkymmenvuoden valmentajaurani aikana kohdannut tuhansia esimiehiä, kokeneempia ja vasta tehtävässään aloittaneita. Kokemukset onnistumisesta vaihtelevat. On niitä, jotka nauttivat ja oppivat joka päivä jotain uutta. Sitten on myös niitä, jotka elävät riittämättömyyden kahleissa ja yrittävät selviytyä. Mistä erottaa työelämästään nauttivan ja siitä taakoittuvan esimiehen? Ainakin seuraavat kolme kysymystä ohjaavat valintaa:

(1) Oletko ensisijaisesti asiantuntija vai esimies?

Monet esimiehet ovat siirtyneet tehtävään asiantuntijatehtävistä. Intohimo tietää ja päteä itselleen tutussa substanssialueessa ohjaa tekemistä. Mikäli asiantuntijuus on edelleen ensisijainen kiinnostuksen kohde, aikaa ihmisten johtamiseen ei löydy. On siis osattava luopua asiantuntijuudesta. Kun tarkoitus on tehdä johdettavista itseään parempia asiantuntijoita, tyytyväisyys alkaa kasvaa – takuuvarmasti.

(2) Täytätkö odotukset vai johdatko niiden täyttymistä?

Esimiehiin kohdistetaan valtava määrä mitä erilaisimpia odotuksia. Niistä tosin harvoin puhutaan, mutta puhumattomuus ei estä niiden vaikutuksia. Moni esimies pyrkii täyttämään epätoivoisesti kuviteltuja odotuksia – ja kokee siinä samassa jatkuvaa riittämättömyyttä. Kun esimiehiä ohjaa kysymään odotuksia ja tekemään niiden pohjalta tietoisia valintoja, ääni muuttuu kellossa. Kun esimies itse valitsee ne odotukset, joiden täyttämiseen hän panostaa ja myös ne, jotka jäävät vähemmälle huomiota, esimiehen olo helpottuu. Kun vielä esimies rohkaistuu sanomaan ääneen sen, että tiettyjä odotuksia hän ei välttämättä lainkaan täytä, taakka hartioilta kevenee huomattavasti. Odotuksien johtaminen on avain esimiehenä kasvulle.

(3) Fokusoitko yksilön vai yhteiseen hyvinvointiin?  

Esimies on tottunut käymään 1to1-keskusteluja ja niiden pohjalta tehdään yksilöllisiä suunnitelmia tulevaa ajatellen ja annetaan parhaimmillaan puolin ja toisin palautetta toisille. Entä, jos yksilöllisen kulttuurin rinnalle ja syntyisikin enemmän kollektiivista vastuuta tukevaa kulttuuria. Esimiehelle se tarkoittaa sitä, että vastuu tiimin yhteisestä hyvinvoinnista ja mielekkäästä tekemisestä onkin yhteinen. Ei yksin esimiehen. Kun esimies onnistuu osallistamaan kaikki tiimiläiset yhteiseen tekemiseen ja sen kehittämiseen, ollaan takuuvarmasti uudella tasolla.

Haluatko olla esimies vai valmentava esimies?

Lopulta esimiehenä onnistuminen on kiinni suhtautumisesta. Valmentava ajattelu- ja toimintatapa perustuu arvostavalle, osallistavalle ja tavoitteelliselle yhteistyölle (Ristikangas & Ristikangas 2017). Jos esimies kuvittelee tietävänsä ja olevan ratkaisuautomaatti johdettaviensa kysymyksiin, ollaan hukassa. Valmentava ote on sitä, että auttaa johdettavaansa ajattelemaan ja ottamaan vastuuta omista tekemisistään. Se edellyttää hyvien kysymysten tekemisen taitoa ja kykyä haastaa toista ajattelemaan.

Ota yhteyttä

Tämä sivusto käyttää evästeitä. Jatkamalla käyttöä hyväksyt evästeiden käytön.

Tietosuojaseloste